Pettymystä voi käsitellä rakentavasti

0

Melkein varmana pidetyn naisten olympiaviestimitalin vaihtuminen neljänteen sijaan oli monille maastohiihtoa seuraaville pettymys. Tappio käynnisti muun muassa keskustelun vääränlaisesta kisataktiikasta. Viestin kakkososuuden hiihtänyt Pöytyän Urheilijoiden Johanna Matintalo purki myös pettymystään Instagram-tilillään todeten että: ”Valehtelisin jos väittäisin, etten ole pettynyt, parempaa toivoin ja parempaan uskoin.” Matintalo viittasi myös toiseen päämatkaansa, perinteiseen kymppiin, jolla ei aivan saavuttanut itselleen asettamaansa tulostavoitetta.

Matintalon asennoituminen pettymykseen on kuitenkin rakentava. ”Mutta se ei ole näissä kekkereissä uskon asia, tietääpä ainakin, mitä tekee seuraavat neljä vuotta”, hän jatkaa Instragram-tilillään. Näin asiaa kuuluukin käsitellä. Pettymyksen ei pidä antaa lamaannuttaa, vaan siitä pitää kaivaa lisää motivaatiota pyrkiä entistä parempaan.

Matintalo ei olisi kilpaurheilija, jos hän ei olisi pettynyt Suomen neljänteen sijaan viestihiihdossa tai tulostavoitetta heikommin menneeseen hiihtoonsa. Aikaa myöten pahin pettymys kuitenkin haihtuu ja jo nyt voi Matintaloa onnitella siitä, että hän on päässyt hyvin lähelle maailman huippuhiihtäjiä. Se on saavutus, johon monikaan ei ikinä pysty vaikka yrittäisikin. Vasta 25-vuotiaana urheilijana Matintalolla on vielä runsaasti aikaa saavuttaa unelmansa. Kovimmista kilpasisaristahan esimerkiksi Therese Johaug ja Kerttu Niskanen ovat 33-vuotiaita.