Ryijyssä roikkuva työkaveri

0

Kuopuksellani on ollut monenlaisia urahaaveita. Muun muassa papin työ on vaikuttanut perheemme pullahiirestä herkulliselta ammatilta ja rekkakuskin ammatista hän joskus haaveili, koska siinä saisi olla itsekseen ihan rauhassa. Minä puolestani aloin taannoin pohtia, että miksi en ryhtynyt Laivaston soittokunnan lyömäsoittajaksi. Vaikea kuvitella leppoisampaa ammattia. Mutta totuuden nimessä, en kyllä tunne lyömäsoittajan toimenkuvaa sen paremmin kuin minkä kuvan olen joulurauhan julistuksesta saanut.

Jokaisessa ammatissa on omat hienoutensa ja haasteensa. Omalla kohdallani olen viime aikoina saanut kokea haasteita, ellei suoranaista riesaa työkavereiden taholta.

En tiedä, meneekö tämä jo työpaikkakiusaamisen puolelle, mutta työkaverini muun muassa tiputtelevat muistiinpanoja ja muita tavaroita työpöydältäni. Jos en ole tarkkana, saattavat silputa muistiinpanoni. Ruokatauolla kärkkyvät lounastani. Yksi on jopa niin röyhkeä, että napsii suoraan lautaselta eväitä itselleen. Jos jätän lautasen vartioimatta, toinen nuolee sen puhtaaksi. Ylipäätään ruokailu, kuten koko työpäivä, voi olla yhtä hässäkkää.

Yksi työkavereista aloittaa melkoisella varmuudella jonkin metakan, jos yritän puhua puhelimessa tai kokoustan palaverissa. Haukkuu loppumattomalla tarmolla kaikki ohikulkijat pystyyn, mikä tasaisesti häiritsee pitkin työpäivää. Kaksi muuta juoksentelevat taukojumppana ympäriinsä ja painivat. Erityisen kivaa heistä on ohimennen näpytellä omiaan näppikselläni ja tästäkin kirjoituksesta kävivät salaa osan poistamassa. Onneksi huomasin. Jatkuvasti saan pelätä, että sorkkivat koko tietokoneen sekaisin.

Toimittajan työssä pitäisi pysyä maailmanmenosta ajan tasalla, mutta lehtien lukeminen on tätä nykyä hyvinkin haasteellista. Työkaverit nimittäin tulevat makaamaan tai huolehtimaan hygieniastaan lehden päälle. Välillä meno yltyy työpäivän aikana niin villiksi, että työkaveri roikkuu työpöytäni takana olevassa ryijyssä. Toisinaan taas hyväkkäät vetäytyvät kesken työpäivän nokosille kuorsaamaan.

Lukijat arvatenkin ovat jo aikaa sitten päätelleet, ettei tavaroitani tiputtele Timo eikä Asko näpistele eväitäni tai Sirpa roiku ryijyssä, vaan etätyöläisen kotikonttorilla päättömästä menosta huolta pitää nelijalkaisten karvakavereiden trio. Mutta olen kuullut tosielämän tarinoita työpaikoilta melkein kaikesta muusta paitsi ryijyssä roikkumista hullummasta, mikä pistää miettimään, ovatko ihmiset ihan järjissään.

toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi