KORJATTU UUTINEN: Tartuntamäärien laskusuunta näyttäisi jatkuvan – Tekninen häiriö teki koronatilastoon tepposen

0

AURANMAA. Auranmaan Viikkolehti ehti jo kertoa, ettei viikonloppuna Auranmaalle olisi tullut yhtään uusia koronavirustartuntoja ja että viime viikon tartuntojen määräksi olisi jäänyt 36 uutta tartuntaa. Liian hyvältä näyttävä tieto on osoittautunut kuitenkin virheelliseksi, sillä teknisen häiriön vuoksi tartuntatautirekisteriin kirjautui maanantaina kaikkiaan vain 28 uutta tartuntaa koko Suomessa. Oikeiden tietojen odotetaan päivittyvän huomenna tiistaina.

Kaiken kaikkiaankaan THL:n tilasto ei enää kerro koko totuutta tilanteesta, sillä tartuntoja jää myös tilastoimatta. Tilaston perusteella tartuntamäärät näyttäisivät kuitenkin olevan vähitellen tasaantumassa. Torstaiseen mennessä Auranmaalle oli viime viikolla kirjattu 36 uutta koronavirustartuntaa, mikä on kolme enemmän kuin viikkoa aiemmin vastaavaan aikaan. THL:n tilaston mukaan tartuntamäärät ovat Auranmaalla olleet laskusuunnassa tammikuun puolivälin ennätyslukemien jälkeen.

Auranmaan Viikkolehti ehti myös kertoa, ettei THL:n tilaston mukaan Koskelle ja Oripäähän olisi viime viikolla tullut uusia tartuntoja. Tämäkään tieto ei teknisen häiriön vuoksi mahdollisesti pidä paikkansa. Edellisestä ”nollaviikosta” on Koskella ja Oripäässä vierähtänyt kymmenen viikkoa.

Valtaosa viime viikon tartunnoista kirjattiin torstaisten tietojen mukaan Pöytyälle (+23) ja Auraan (+10). Marttilaan tuli torstain tietojen mukaan viime viikolla kolme uutta tartuntaa.

Virheellistä tietoa tartuntamääristä sisältänyt uutinen on korjattu kokonaisuudessaan maanantaina kello 15.00.