Vaihtoehdot käyvät Martinkosken seurakunnassa vähiin – Henkilöstö on minimissä ja verotus tapissa

0
Kuvassa oikealla on Martinkosken seurakunnan Kosken kappeli, jossa oleva ruumishuone on asetettu käyttökieltoon.

KOSKI, MARTTILA. Suomi on pienten seurakuntien osalta murheellisten lukujen maa ja tämä pätee hiippakuntasihteeri Mika Piittalan mukaan pitkällä tähtäimellä myös Martinkosken seurakuntaan.

Sielläkin jäsenmäärä sekä verotulot vähenevät ja kulut nousevat. Mikäli Martinkosken seurakunta haluaisi päästä taloudessaan nollatulokseen, sen tulisi vähentää korona-aikaa edeltävästä vuoden 2019 henkilöstömäärästään noin 2,5 työntekijää ja siltikin pitkäntähtäimen säästötarpeet jatkuisivat.

–Säästötavoite on iso, ja sen toteuttaminen vaikuttaisi väkisinkin seurakunnan toimintaan, Piittala sanoo.

Toinen vaihtoehto Martinkoskelle on liittyä suurempaan seurakuntaan ja saada sen myötä entistä reilummat rahkeet. Tammikuun lopussa tuomiokapituli perusti ohjausryhmän, jossa käydään neuvottelut Martinkosken mahdollisesta liittämisestä Salon seurakuntaan.

–Nyt on punnittava, kumpi tie on seurakuntalaisten kannalta parempi. Toki Martinkosken seurakunnalla on muutama vuosi aikaa, jos se tekee selkeitä leikkauksia henkilöstökuluihin ja etsii muitakin säästökohteita. Onko järkevää ajaa Martinkosken toimintaa alas ja henkilöstöä piukalle, jotta voidaan jatkaa muutama vuosi, Piittala kysyy.

Säästäminen koettelee työyhteistöä

Säästölinjalle lähtemisessä on Mika Piittalan mukaan suuret riskit. Kun töitä tehdään entistä pienemmällä porukalla, ennen pitkää se vaikuttaa jaksamiseen. Kaiken lisäksi Martinkoskella työskennellään parhaillaankin melkolailla minimimiehityksellä.

Taloustilanteen petraaminen kirkollisveroprosenttia korottamalla ei ole Piittalan mielestä fiksua. Martinkosken veroprosentti 1,9 on maan korkeimpia. Mikäli Martinkoski liittyy Salon seurakuntaan, martinkoskelaisten prosentiksi tulee 1,4.

Talousyhtälöä vaikeuttavat kiinteistöjen korjaustarpeet ja remonttikustannusten nousu. Sisäilmaongelmista kärsivä Kosken kirkko on Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräyksestä käytössä vain rajoitetusti. Lisäksi AVI määräsi Kosken kappelin ruumishuoneen käyttökieltoon vaarallisen hissin vuoksi.

–Kirkollisten rakennusten korjaaminen ei ole edullista, ja siihenkin pitäisi löytää rahaa, Piittala toteaa.

Voiko seurakunta mennä konkurssiin?

–Ei voi. Sitä ennen seurakunnan taakse tulevat isommat hartiat ja ottavat siitä kopin. Jos vaikka palkat uhkaisivat jäädä maksamatta, tuomiokapituli toteaisi kirkkohallitukselle, ettei kyseinen seurakunta kykene huolehtimaan velvoitteistaan. Tarvittaessa myös kapitulin istunto tai piispa voi tehdä aloitteen seurakuntaliitoksesta, Piittala selvittää.

Hän muistuttaa, ettei kapituli halua lähteä moiseen menettelyyn eikä Martinkosken tilanne ole näin paha, neuvotteluvaraakin on.

Toiminnallista säästöä tuskin tulisi

Hiippakuntasihteeri Mika Piittalan mukaan keskeinen tavoite liitosneuvotteluissa on turvata Martinkosken nykyinen toiminta.

–Toiminnallista säästöä liitoksesta tuskin tulisi. Joihinkin liitosseurakuntiin on annettu jopa lisää resursseja, jotta toiminta pysyy hyvänä, Piittala sanoo.

Pitkällä tähtäimellä seurakuntaliitokset synnyttävät säästöä, kun talous ja hallinto sekä henkilöstö-, kiinteistö- sekä hautaustoimi hoidetaan keskitetysti.

Johtaisiko seurakuntaliitos henkilöstövähennyksiin?

–Liitosten yhteydessä ei tiettävästi ole irtisanottu ketään. Hetken aikaa joissakin toiminnoissa voi olla päällekkäisyyksiä, mutta ennen pitkää henkilöstövähennykset tapahtuvat luonnollisen poistuman kautta, Piittala vastaa.

Miksi tuomiokapituli ehdottaa martinkoskelaisille Saloa, miksei Lietoa Härkätien varrelta?

–Salossa on runsaasti kokemusta aiemmista liitoksista, niistä on kulunut sopivasti aikaa ja Salon johtavilla viranhaltijoilla on valmiuksia neuvotella. Lisäksi Salon seurakunnan talous on hyvässä kunnossa. Liedossa taas on käsillä tuore seurakuntaliitos Auran kanssa. Lietoon voisi tulla liitosväsymystä, jos vielä Martinkoskikin liittyisi, Piittala puntaroi.

Tuomiokapituli käsittelee Martinkosken liittymistä Saloon 11.5. Liitosasian ratkaisee kesäkuussa kokoontuva kirkkohallituksen täysistunto.

Seurakuntalaisille suunnatut avoimet informaatiotilaisuudet järjestetään sunnuntaina 6.3.

Marttilan kirkossa (Kirkkotie 3) jumalanpalveluksen jälkeen noin kello 11.30 ja Salon kirkossa (Kirkkokatu 5) kello 15.

Salolaisten kannalta mutkaton prosessi

SALO

Salon seurakunnan kirkkoherra Timo Hukka lupaa marttilalaisille ja koskelaisille, että mahdollisesta seurakuntaliitoksesta huolimatta paikallisuus pysyy arvossaan.

–Meillä on tehty isot liitokset ja niiden myötä olemme tottuneet liitosseurakuntaelämään, Hukka esittelee.

Salon seudun kuntaliitosten myötä syntyi 2009 Salon seurakunta. Siihen liittyivät Halikon, Kiikalan, Kiskon, Kuusjoen, Muurlan, Perniön, Perttelin, Salo-Uskelan, Suomusjärven ja Särkisalon seurakunnat.

–Aika pian ihmiset huomasivat, ettei liitos vaikuttanut paikalliseen toimintaan, vaan näin varmistettiin sen jatkuvuus, Hukka kiteyttää.

Hän tuumaa, että Salon seurakunnan näkökulmasta liittyminen Martinkoskeen olisi vaivaton prosessi. Salon seurakunnan työalat laajenisivat hieman, minkä Hukka arvelee sujuvan kivuttomasti.