Wanhojen tanssit toivat elegantin valonpilkahduksen koronasynkkyyteen – Katso video!

0
Kosken lukion vuoden 2022 wanhojen tansseissa tanssi 22 paria.

KOSKI. Nuorten ilo oli Kosken lukiossa perjantaina melkeinpä käsin kosketeltavissa. Lukion vanhimpien rooliin astuneet ovat opiskelleet käytännössä koko ajan koronan varjossa, mutta nyt saatiin laittaa helmat heilumaan ja korot kopisemaan ilman rajoituksia. Terveysturvallisuudesta tosin pidettiin vielä wanhojen tansseissa kiinni käyttämällä maskeja ja rajaamalla yleisön määrää.

Jennariina Koski , Riikka Nuutinen , Annika Gullman ja Juho Lammi säteilivät hyvää tuulta. Nuoret antoivat kiitosta koululle ja opettajille, joiden ansiosta järjestelyissä edettiin selkeän suunnitelman mukaan ja tanssit saatiin pidettyä oikealla ajallaan.

–Koulun ja opiskelijoiden yhteistyö on ollut huikeaa, Nuutinen hehkutti.

–Opettajat ovat tuoneet toivoa. Korona-aika on ollut synkkää, mutta tanssit tuovat valonpilkahduksen synkkyyden keskelle, Koski puolestaan tiivisti nuorten tunnelmat.

Nuorista oli hienoa päästä jatkamaan upeaa ja eleganttia perinnettä, jolla on pitkä historia. He iloitsivat myös siitä, että nyt voitiin tanssia näyttäviä parinvaihtotanssejakin.

Rehtori Markus Niemi totesi nuorten toiveen olleen, että tanssit saadaan tanssittua perinteisenä päivänä. Tämä toive toteutui ja iloisena yllätyksenä tuli lisäksi, että yleisöäkin voitiin ottaa. Alunperin suunnitelmana oli striimata tanssit viime vuoden tapaan. Toki tälläkin kertaa tanssit myös striimattiin.

–Yleisö tuo tunnelman, opettaja Anssi Silfver totesi ja oli nuorten puolesta tyytyväinen, ettei vanhojen tansseja tarvinnut tällä kertaa tanssia täysin tynkätansseina.

–Nuorillehan on ollut stressaavaa, kun tilanne on muuttunut viikoittain. Heille haluaa ikimuistoisen tapahtuman, hän huolehti ja kertoi hauskana yksityiskohtana, että vuoden 2022 wanhojen tansseissa tanssi Koskella 22 paria.

IKIMUISTOISET tanssit varmasti olivatkin ja tyttöjen asuissa näkyi jälleen kerran huolellinen valmistautuminen.

–Minulla oli selkeä visio, millaisen mekon haluan, ja olen tyytyväinen mekkooni. Ajatuksena oli, että pitää olla tummanvihreä, eikä tyllimerta vaan yksinkertaista, Nuutinen sanoi selkeälinjaisesta ja käytännöllisestä mutta kauniista mekostaan, joka kätki helmoihinsa myös taskut.

Gullman puolestaan halusi prinsessatyylisen tyllimekon, mutta tärkeintä oli löytää oikean kokoinen. Sopiva löytyikin ja tilaamalla Gullman sai myös haluamansa tummansinisen mekon.

Koskelle mekon hankinta ei ollut aivan yksinkertaista.

–Olen vähävaraisesta perheestä ja asun omillani, joten talous on tiukalla, Koski taustoitti ja kertoi onnekseen löytäneet unelmiensa mekon sosiaalisen median ryhmästä lahjoituksena.

Koskelle jäi mekosta maksettavaksi vain postikulut.

–Tämä on se, mistä pikkutyttönä haaveilin, Koski hehkui vaaleanpunaisessa tylliunelmassaan.

Poikien asuina olivat jälleen frakit, mutta moni oli viimeistellyt pukunsa tanssiparin mekon väreihin sointuvalla rusetilla.

–Palkitsevat 6–7 viikkoa ovat olleet, vaikkakin rankkaa on ollut, Gullman summasi tanssit järjestelyineen.