Maailman myllerrys ravistelee yläneläistä kuivurivalmistajaa – Sota iski myyntibudjettiin miljoonan loven

0
Toimitusjohtaja Janne Käkösen mukaan kuivurimarkkinoilla on imua, mutta raaka-ainepula luo alalle omat jännitteensä.

YLÄNE. Ukrainalainen viljelijä päätti vähän ennen Venäjän hyökkäystä hankkia yläneläiseltä kuivurivalmistaja Mepulta kuivurin ja hän ehti hoitaa ennakkomaksunkin. Mepun toimitusjohtaja Janne Käkösen mukaan kaupan osapuolet luottavat kuivuritoimituksen onnistuvan, joskaan ei alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

– Toimitusajankohta siirrettiin tulevaan syksyyn, Käkönen huokaa ja toivoo sodan loppuvan.

Vielä hetki sitten Ukraina näytti Mepun silmissä kasvavalta markkina-alueelta.

– Ukrainasta löytyy peltopinta-alaa ja tahtoa, mutta pääomakysymykset sekä rahoitus ovat olleet siellä ongelmallisia. Siksi olemme joutuneet pyytämään tilaajilta ennakkomaksun. Samaan tapaan olemme toimineet Venäjän markkinoilla, Käkönen selittää.

Mepussa arvioitiin ennen sotaa, että kuivureita myytäisiin kuluvana vuonna noin miljoonalla eurolla Ukrainaan sekä Venäjälle. Hyökkäyksen myötä tavoite nollaantui.

– Sen sijaan Ruotsin ja Norjan markkinat ovat vetäneet hyvin. Ne kiilasivat Ukrainan sekä Venäjän jättämän raon umpeen, Käkönen sanoo ja kertoo Mepun liikevaihdon olevan 25 prosenttia edellä viime vuoden maaliskuuhun verrattuna.

Myös Suomen kuivurimarkkinoilla on hänen mukaansa lupaavia merkkejä.

Raaka-aineet kallistuvat

Janne Käköstä jännittää, mitä materiaalipuolella tapahtuu. Maailmalla on metallipulaa ja se heijastuu Yläneelle. Raaka-aineet kallistuvat niin kovalla vauhdilla, ettei kohonneita kustannuksia voi noin vain ynnätä lopputuotteen hintaan. Sen sijaan Mepu pyrkii hiomaan prosessejaan kustannustehokkaammiksi. Käyttämänsä metallit se ostaa pääsääntöisesti suomalaiselta valmistajalta.

Toinen Käköstä huolestuttava asia on työvoima. Mepusta eläköityy lähivuosina useita metallialan ammattilaisia, joista moni asuu Yläneellä. Toimitusjohtaja kertoo kauempaa tulevien harmittelevan kalliiden polttoaineiden syövän työnteon kannattavuutta rankalla kädellä.

Käkösen mielestä kulkemisasiaan pitää saada Suomessa tolkku. Hän tuumaa ihmisten sekä tavaroiden liikkuvan pitkien etäisyyksien maassa kumipyörillä nyt ja tulevaisuudessa.

Ukrainalaismiesten lähtö kotimaahansa ei ole vaikuttanut Mepuun, sillä lähes kaikki sen työntekijät ovat kantasuomalaisia. Joukossa on muutamia pitkään yrityksessä työskennelleitä venäläisiä.

Maatalouden kannattavuus on elinehto

Tolkkua Mepun toimitusjohtaja peräänkuuluttaa myös suomalaisen maatalouden kannattavuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseen. Jatkuvalla tappiolinjalla sinnitteleville tiloille on kerääntynyt runsaasti korjausvelkaa.

Käkönen on havainnut viljan hinnannoston herättäneen isännissä varovaista toiveikkuutta, mutta sen tuoma lisäraha on hukkumassa kohoaviin kustannuksiin. Oheen tarvitaan muitakin toimia, jotta tilalliset rohkenevat investoida.

Kalliin energian väitetään vauhdittavan vihreää siirtymää. Sanoista tekoihin on Käkösen mielestä turhan pitkä matka. Suurin osa Mepun myymistä kuivureista käy öljyllä, joskin tekniikan puolesta kuivuria voisi käyttää hakkeella, jota monella isännällä on omasta takaa.

Silti Käkönen sanoo ymmärtävänsä öljytoimisen kuivurin ostajia. Hakelaitos kun tarkoittaa 70000–100000 euron lisäinvestointia kerran vuodessa käytettävään laitteeseen. Sillä rahalla viljelijä ostaa suurehkon määrän kallistakin polttoöljyä, jota käyttävät myös tilan työkoneet.

– Mutta investointina bioenergialla toimiva kuivuri on järkevä hankinta, koska se maksaa itsensä takaisin, Käkönen lisää.