Matkaoppaat palkitsivat Liipolan museon

0
Liipolan Taidesäätiön hallitus vasemmalta lukien: Orvokki Leino, puheenjohtaja Jarmo Ruohonen, valtuuskunnan puheenjohtaja Jyrki Anttila, Pirkko Lehto ja Mirja Toivonen, joka kuuluu myös oppaisiin sekä oppaat Eija Martti, Ulla kaskiluoto ja Johanna Heikkilä. Kuvasta puuttuu kamerana takana ollut Karoliina Kirvelä.

KOSKI. Kansainvälisen matkailuoppaan päivän kunniaksi Loimaan Seudun Matkailuoppaat luovuttivat vuotuisen kunniakirjansa tunnustuksena seutukunnan matkailun edistämisestä ja kulttuuriperinteen hyväksi tehdystä työstä Yrjö Liipolan taidemuseolle ja museon taustajoukoille eli Kosken museosäätiölle.

Kunniakirjan luovutus tapahtui maanantaina 21.2. Yrjö Liipolan taidemuseolla Koskella. Kunniakirjaa vastaanottamassa olivat museosäätiön hallituksen jäsenet.

Kunniakirjan saannin yhtenä perusteluna oli Liipolan museon juhlavuosi vuonna 2021. Tuolloin Yrjö Liipolan syntymästä oli kulunut 140 vuotta ja kuolemasta 50 vuotta. Myös Koskelaisen taiteilija Martti Vainion syntymästä oli kulunut 100 vuotta ja museolle oli koostettu hänen elämäntyöstään näyttely.

Muita perusteluja olivat pitkäaikainen museon kehitystyö, kuten ponnistelut lisätilan rakentamiselle, muidenkin paikallisten taiteilijoiden töiden esille tuonti, aktiivinen osallistuminen seutukunnan matkailun markkinoinnissa ja Härkätie–yhteistyössä sekä vireä yhteistyö Loimaan Seudun Matkailuoppaat ry:n kanssa.