LIETO/Tarvasjoki. Svitlana Kozik istahtaa sängyn laidalle ja alkaa kertoa perheensä tarinaa.
–En ole koskaan ajatellut muuttavani muualle tai haaveillut mistään suuresta kuten julkisuudesta. Haaveilin kanoista, isosta koirasta ja siitä, että voisimme alkaa viljellä isoisän maatilaa, Khotynin kylästä Länsi-Ukrainasta kolmen lapsensa ja miehensä kanssa sotaa paennut Svitlana sanoo.
Hän näyttää kännykästä kuvia rakkaasta harrastuksestaan, viherkasveista. Harrastus sai alkunsa, kun perhe menetti kolmannen lapsensa ja Svitlanan mies lohdutti surun murtamaa vaimoaan tuomalla hänelle pienen fiikuksen. Fiikus oli jo kasvanut isoksi, mutta nyt se muiden Svitlanan vaalimien kasvien tavoin kuihtuu jäätyään ilman hoitoa.
Ajatus kukista ja koko entisen elämän menettämisestä nostaa kyyneleet Svitlanan silmiin. Mutta hän kokee olevansa onnekas päästyään perheensä kanssa turvaan. Hän on kiitollinen jopa haastattelusta, joka saa hänet itkemään.
–Teen mitä täytyy tehdä ja hymyilen, mutta sisälläni yritän pitää elämäni palat koossa, Svitlana kuvailee tuntemuksiaan.
Hän haluaa olla vahva ja itkeä vain silloin, kun lapset eivät näe. Mutta edeltävänä iltana kyyneleitä ei tullutkaan ja Svitlanasta tuntui kuin hän olisi jäätynyt sisältä. Poskille nyt vierähtävät kyyneleet helpottavat oloa.
–Kasveja voi aina kasvattaa uusia, mutta, no sinä tiedät, Svitlana sanoo pyyhkien kyyneliä silmistään.
Rauhallinen ja hiljainen Tarvasjoki sekä ympärille yhtäkkiä ilmestyneet vieraat ihmiset ovat tehneet häneen vaikutuksen.
–Pidän tästä paikasta enkä pelkästään ihmisten ystävällisyyden vuoksi vaan myös siksi, että tunnen oloni täällä turvalliseksi. Haluan oppia teidän kielenne ja tulla osaksi yhteiskuntaa. Olemme koko elämämme tottuneet tekemään työtä selviytyäksemme ja nyt haluamme mieheni kanssa tehdä jotain hyvää ja maksaa teidän ystävällisyydestänne.
Turvassa mutta särkyneinä
Svitlana kertoo, kuinka perhe kävi Tarvasjoella laskemassa mäkeä. Ukrainassa he olivat liki viikon sisällä, koska eivät hälytysten vuoksi uskaltautuneet ulos.
–Luka laski mäen alas ja tuli ylös. Hän totesi, että täällä voimme juosta ja leikkiä, eikä kuulu hälytyksiä.
Svitlanan mukaan perheen lapset ovat olleet Tarvasjoelle saavuttuaan iloisia, mutta hän tietää, ettei kaikki ole täysin kunnossa. Etenkin 7-vuotias Luka heräilee öisin muun muassa kyselemään, voiko kodin lähellä olleen kemikaalitehtaan myrkyt yltää Tarvasjoelle asti, jos tehdas räjäytetään. Luka myös huolestui kovasti perheen joutuvan palaamaan kotiin, kun Tarvalaan tulleet ukrainalaiset kuljetettiin viranomaisasioita hoitamaan.
–Lapset ovat olleet niin peloissaan, etteivät he kaipaa kotiin, Svitlana sanoo ja kertoo 9-vuotiaan Yulianin murehtivan ystäviensäkin puolesta ja pelkäävän, etteivät he näe enää koskaan.
Perheen tuttavista useimmat ovat paenneet Puolaan, Saksaan, Ruotsiin ja Norjaan. Svitlana tietää muutamia suurperheitä, joiden isät on heidän perheensä tavoin päästetty rajan yli, jotta lapsista saadaan huolehdittua.
Ukrainassa on edelleen Svitlanan sisko, joka ei halunnut jättää kissojaan. Svitlana on ollut häneen yhteydessä ja kuullut, ettei sisko ole uskaltautunut ulos kodistaan.
–Kaikki Ukrainassa ovat peloissaan ja käyttäytyvät hullusti, koska ovat väsyneitä, Svitlana suree.
Omaa elämäänsä Svitlana aikoo nyt alkaa rakentaa uudelleen askel askeleelta. Svitlanan ja hänen miehensä toiveena on löytää mitä tahansa työtä. Lapset he haluavat kouluun.
–Poikien koulut Ukrainassa on suljettu. Opettajat piileskelevät, ovat paenneet tai lähteneet sotaan, Svitlana tietää.
Sota on näyttänyt julmuutensa Svitlanalle myös sosiaalisessa mediassa, jossa hänellä oli kasviharrastuksen kautta lukuisia venäläisiä seuraajia ja ystäviä. Svitlana alkoi saada heiltä viestejä, joissa häntä syytettiin valehtelusta ja lasten pelottelusta, kun hän kertoi, mitä Ukrainassa tapahtuu. Monet lakkasivat seuraamasta Svitlanaa.
–Vain kaksi lähetti viestin, että he ovat pahoillaan ja aikovat osallistua mielenosoitukseen.
Svitlana toteaa, että näin propaganda toimii.
–Tekee kipeää, sillä kuvittelin aina, että he ajattelevat itse.