Tarvasjoki-tulisijat henkivät luksusta– Ivana Helsinki suunnitteli Tiilerin juhlavuoden malliston

0
Jari Seppälän esittelemä, Tarvasjoki-mallistoon kuuluva Aleksanda on juhlavuoden tuote, jota on saatavana myös mustilla kaakeleilla sekä mustalla tai kultaisella glittermaalipinnalla.

LIETO/Tarvasjoki. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Tiileri säväyttää maaliskuun alussa lanseeratulla Tarvasjoki-mallistolla, jonka suunnittelussa on tehty yhteistyötä Ivana Helsingin Paola Suhosen kanssa. Yhteistyö tunnetun suunnittelijan kanssa lähti Tiilerin toimitusjohtaja Jari Seppälän mukaan liikkeelle asiakaspalautteesta.

Tiilerillä on takkasuunnittelussa totuttu luottamaan omaan tulisijojen tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet tuntevaan takkatiimiin. Seppälä myöntää, että tapa on vienyt suunnittelun tietyssä määrin tiettyjen asioiden vangiksi. Juhlavuoden kunniaksi Tiilerillä päätettiin ensimmäistä kertaa turvautua ulkopuoliseen suunnittelijaan.

–Halusimme suunnittelijan, joka on asiakkaiden tunnistama, Seppälä sanoo ja kertoo kontaktin Suhoseen löytyneen mainostoimiston kautta.

Hänellä itsellään oli mielikuva Suhosesta enemmän vaatesuunnittelijana, mikä osoittautui vääräksi oletukseksi. Suhosella oli jo entuudestaan taustaa teollisesta suunnittelusta. Yhteistyöhön Seppälä on tyytyväinen.

–Yhteistyö oli varmasti etenkin meille kehittävää, hän toteaa ja kertoo ulkopuolisen suunnittelijan käytön muun muassa virtaviivaistaneen tuotekehitysprosessia ja täsmentäneen aikataulutusta.

Toki haasteitakin matkaan mahtui, kun esimerkiksi etsittiin sopivia kaakeleita. Kaikkinensa Seppälä kokee uudenlaisen työskentelytavan nostattaneen työyhteisössä innostusta.

–Tämä oli meille myös profiilin nostoa. Meillä on pitkä, hieno historia, mutta haluamme olla myös ajassa mukana ja muuntautumiskykyisiä, hän sanoo ja toteaa muodin muuttumisen vaikuttavan tulisijoilta haluttuun ulkonäköön.

Tämän hetken trendinä on Seppälä mukaan mustat tulisijat, joskin valkoinen on edelleen mustaakin suositumpi. Tarvasjoki-mallistossa on vaihtoehtoja niin mustan ja valkoisen kuin kullan ja kimalluksen ystäville. Mallistosta löytyy kaakeli- ja pönttöuuneja, funkkistyylinen kiertoilmatakka sekä sisustuselementtinä käytettävät pöytävalkeat. Nuorekkuutta, näyttävyytta ja luksusta tuotteisiin tuovat glittermaalipinta tai erikoiskaakelit.

Tarvasjoki-malliston tuotteet vastaavat myös nykyajan ekologisia vaatimuksia. Ecodesign-direktiivin täyttävissä tulisijoissa on kiinnitetty huomiota puhtaaseen palamiseen ja hiukkaspäästöjen vähentämiseen.

–Oikein käytettynä päästöjä tulee aika vähän, Seppälä sanoo ja muistuttaa käyttäjän vastuusta polttaa puhdasta ja kuivaa polttopuuta.

Kiertotalouttakin on Tiilerin tuotannossa edistetty kehittämällä kierrätystiilistä lämpökiviä. Usko tulisijojen kysyntään myös tulevaisuudessa on vahva. Maailman epävakaa tilanne vaikuttaa Seppälän mukaan siihen, että lämmönlähteiden tärkeys on oivallettu.

–Puuhellojenkin kysyntä on kokenut piristymisen, hän toteaa ja huomauttaa, että Suomessa on runsaasti hyvää polttopuuta tarjolla.