Auran ja Pöytyän lääkäripulan pitäisi helpottaa kesän korvalla – Asiakkaita kannustetaan hyödyntämään hoitajien erityisosaamista

0
Pekka Uusimaa pistäytyi Kyrön terveysasemalla hoitajan vastaanotolla ja oli tyytyväinen saamaansa palveluun. Pääsy lääkärillekin on ollut hänen mielestään tähän asti mutkatonta. Terveysasioiden hoitaminen netin välityksellä tuntuu Uusimaasta hyväksyttävältä, kunhan yhteydet toimivat kunnolla.

AURA, PÖYTYÄ. Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymässä on normaaliaikoina kymmenen lääkäriä, mutta keskiviikkona heitä oli rivissä ainoastaan neljä. Kokenut kyröläislääkäri jäi hiljan eläkkeelle ja toinen eläköityminen on edessä kesällä. Kaksi muuta lääkäriä on vaihtanut työpaikkaa.

Johtava lääkäri Katja Virta kertoo paikkaavansa lääkärivajetta niin paljon kuin hänen omat voimavaransa antavat myöden. Helpotusta on luvassa, kun uusi lääkäri aloittaa kuntayhtymän leivissä huhtikuun lopulla ja toinen on tulossa kesäkuussa.

Jos työvoimapulasta pitää etsiä jotakin hyvää, niin ainakin se on opettanut ottamaan hyödyn irti hoitajien erityisosaamisesta ja digitalisaatiosta. Muutosta on tosin pohjustettu kuntayhtymässä jo pidemmän aikaa.

Kontakti syntyy entistä helpommin

Johtavan hoitajan, Eija-Liisa Vikströmin mukaan yksi asia digitaalisen toiminnan hienosäädössä on chat-vastaajien määrän lisääminen. Sen myötä asiakkaat saavat entistä helpommin yhteyden henkilökuntaan.

– Yleisiä asioita kuten aukioloaikoja tai vaikka rokotuspaikkojen sijaintia voi kysyä www.poytyanterveyskeskus.fi-sivulta löytyvästä chat-palvelusta, Vikström selittää.

Netissä on mahdollista hoitaa luottamuksellisiakin asioita paikallisen hoitajan tai lääkärin kanssa, kunhan tunnistautuu palveluun. Sen voi tehdä pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Puheen lisäksi nettiasioinnissa voi hyödyntää videokuvaa.

Moniammatillinen hoitajakaarti

Jotta henkilöstön työkuorma jakaantuisi tasaisesti, hoitoon hakeutuvan tarpeet pyritään kartoittamaan mahdollisimman tarkasti sairaanhoitajan vastaanotolla. Läheskään aina lääkäri ei tarjoa parasta mahdollista apua, jos vaiva on vaikka fysioterapeutin alaa.

– Mikäli on lääkärihoidon tarvetta, lääkäriin pääsee edelleen, Eija-Liisa Vikström sanoo.

Hän muistuttaa kuntayhtymästä löytyvän erinomaisen hoitajakaartin, jolla on erityisosaamista useilta aloita.

Unihoitajien kanssa voi keskustella nukkumiseen liittyvistä asioista, psykiatrisen hoitajan pakeilla voi keventää mieltä ja lämä-hoitajilla on oikeus kirjoittaa tiettyjä reseptejä. Ne pitävät sisällään matkoilla tarvittavat rokotteet, silmätulehdusten vaatimat lääkkeet, useat ehkäisyvalmisteet ja esimerkiksi imettävän äidin rintatulehduksen hoitoon tarvittavat lääkkeet.

Lämä-hoitaja voi myös uusia tiettyjä pitkäaikaissairauksien reseptejä, mikäli lääkäri on tehnyt siitä merkinnän asiakkaan hoitosuunnitelmaan, kyseisen lääkityksen kohdalle

Virkoja on, hakijoita ei näy

Palataanpa lääkäripulaan, mistä se johtuu?

– Sairaalat tuntuvat vetävän vastavalmistuneita lääkäreitä ja heitä menee myös yksityiselle puolelle. Virkoja on auki siellä ja täällä, mutta läheskään kaikkiin ei ole hakijoita, Katja Virta vastaa.

Monet kunnat houkuttelevat lääkäreitä korkeilla palkoilla ja Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymäkin on joutunut lähtemään mukaan kisaan.

– Palkasta keskustellaan jokaisen hakijan kanssa, Virta kertoo.

Kuntayhtymä on lievittänyt pahinta lääkäripulaa ostopalvelulla, mutta sielläkään ei aina ole työvoimaa tarjolla.

Tilannetta on päätetty helpottaa Aurassa ja Pöytyällä järjestämällä toukokuun loppuun saakka lääkärien iltavastaanottoja, joilla hoidetaan kiireettömiä tapauksia. Virta painottaa, että kyseessä on väliaikainen järjestely. Sillä turvataan pääsy lääkärin vastaanotolle.

Oma lukunsa on hammashoito. Kuntayhtymä kilpailuttaa parhaillaan ostopalvelua, jolla hammashoidon jono saadaan purettua.

Lakko vaikuttaa labrapalveluun

Entäpä hoitajien lakko, vaikuttaako se Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymään?

Eija-Liisa Vikström ja Katja Virta kertovat terveysasemien ja muun paikallisen toiminnan rullaavan normaalisti.

Lakolla on silti omat seurauksensa. Kuntayhtymä ostaa laboratoriopalveluita Tykslabilta, jonka hoitajia osallistuu lakkoon. Suurimman osan labrapalveluista kuntayhtymä hankkii kuitenkin toiselta yhteistyökumppaniltaan.

– Ennen kaikkea lakko vaikuttaa koronanäytteiden analysointiin. Niitä voidaan ottaa tällä hetkellä vain hyvin harkitusti, Katja Virta sanoo.