Kotitestiin piirtyi positiiviseen koronatulokseen viittaava vaaleanpunertava viiva. Se näytti heiveröiseltä, ihan kuin printterin muste olisi loppunut kesken.
Testin tekeminen oli yllättävän helppoa, joten aamulla uusi yritys – josko viivaa ei tulisikaan. Ei auttanut, liuskalle piirtyi kunnon punarantu. Tiedättehän tunteen, kun varoitusvalo leimahtaa auton kojetauluun kesken matkanteon – nyt tuli samanlainen olo.
Viivoja tuijotellessa mieleen putkahteli hassuja ajatuksia. Kolmas testi varmasti toden sanoisi ja olisi negatiivinen! Miten muka voin olla sairas, kun ei ole edes kuumetta? Olo on hiukan tukkoinen ja siinä kaikki. Mistä ihmeestä tauti on voinut tulla, kauppareissultako?
Pinnariksi olisi nimitelty, jos tällaisen takia olisi jäänyt pois koulusta. Ekaluokan opettajan mukaan länsimaissa ei enää leviä vaarallisia tauteja, koska rokotteet on keksitty. Armeijassakin sanottiin, ettei pieni nuha haittaa äkseerausta. Päin vastoin, pöpö saa häädön raikkaassa metsäilmassa.
Venkurointi sikseen ja järki käteen. Kun kerran etätöitä on harjoiteltu viime vuosina ihan urakalla, miksipä en niitä nyt tekisi, ainakin niin kauan kuin tauti ei pahene. Tietokoneella saa yhteyden toimitusjärjestelmään mistä tahansa, haastattelut hoituvat puhelimitse, haastateltavat voivat ottaa kännykkäselfieitä ja lähettää ne sähköpostitse.
Pakko on silti myöntää, että eristäytyminen pännii. Toimittajan työn parasta antia on ihmisten kohtaaminen ja siitä on hetkeksi luovuttava. Kotona ei ole seisomatyöskentelyn mahdollistavaa sähköpöytää ja jumppakeppikin unohtui konttorille. Niska sekä hartiat jumittuvat ennen pitkää.
Vaimon puolesta harmittaa, kun hän joutuu jättämään kaavaillut tapaamiset väliin. Tytär on positiivisella mielellä ja sanoo, ettei partioretken peruuntuminen haittaa. Jää kuulemma enemmän aikaa lukea kokeisiin.
Sairastuminen alkoi tuntua vähän juhlavaltakin, kun Helsingin Sanomien mukaan miljoonan vahvistetun koronatartunnan raja rikkoutui Suomessa. Paljonkohan tapauksia olisikaan, jos meidät kotitestaajat tilastoitaisiin.
Taisipa aiemmin mainittu Liisa-ope olla siinä mielessä oikeassa, että ilman koronarokotteita saattaisin olla paljon pahemmassa kunnossa. Monelle taudin saaneelle on käynyt hullusti ja osa kärsii pitkittyneistä oireista. Täytyypä tässä vaan odotella punaviivan poistumista, yrittää olla levittämättä tautia ja muistaa olla tyytyväinen vallitsevaan olotilaan.
toimittaja
Timo Koskensalo
timo.koskensalo@avl.fi