PÖYTYÄ. Pöytyälle on saapunut 30–40 varhaiskasvatus- ja perusopetusikäistä ukrainalaista. Kunta on perustanut kouluikäisiä tulijoita varten kaksi perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmää Elisenvaaran yhtenäiskoulun Kyrön yksikköön ja yhden ryhmän Riihikoskelle.
Tarvittaessa ukrainalaisille tullaan antamaan opetusta myös Yläneen yhtenäiskoulussa. Tavoitteena on, että valmistava opetus tutustuttaa tulijat suomalaiseen koulutyöhön ja heidän on mahdollista osallistua syksystä 2023 alkaen täyspainoisesti suomenkieliseen opetukseen.
Jotta ukrainalaisille kyetään tarjoamaan erillisissä ryhmissä järjestettävää valmistavaa opetusta, Pöytyä tarvitsee kolme uutta luokanopettajaa sekä kaksi koulunkäynninohjaajaa.
Nämä virat ja toimet aiotaan perustaa 1.8. alkaen ja täyttää yhden lukuvuoden ajaksi. Koulunkäynninohjauksessa voidaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntää myös vuokrattavia työntekijöitä.
Elisenvaarassa on riittävästi tilaa valmistavan opetuksen ryhmille, mutta Riihikoskella saatetaan varata Kisariihen pieni sali jatkossakin opetuskäyttöön.
– Valmistavan opetuksen laajuus vastaa yhden lukuvuoden oppimäärää, jolloin mahdollinen tilatarve koskee lähtökohtaisesti lukuvuotta 2022–23, sivistysjohtaja Marianne Mäkelä tarkentaa.
Ennakoitua laajemmasta valmistavasta opetuksesta kertyvät kustannukset esitetään katettaviksi 145 000 euron lisämäärärahalla. Ukrainalaisten opetusta käsiteltiin keskiviikkona sivistyslautakunnassa. Mäkelä kiittelee asiaa valmistelleita nopeasta ja hyvästä työstä. Asia etenee seuraavaksi kunnanhallitukseen ja sitten vielä kunnanvaltuustoon.
Elisenvaaran lukio on valmistautunut opastamaan ukrainalaisnuoria toisen asteen opintojen suunnittelussa. Auranlaakson kansalaisopisto järjestää kevään 2022 aikana kaksi suomen kielen kurssia ja se pystyy tarvittaessa tarjoamaan ukrainalaisille myös muita kotoutumista edistäviä kursseja. Kirjastot ovat lupautuneet opastamaan ukrainalaisia käyttämään tarjoamiaan palveluita.