Pitkäaikaisen parlamentaarikon Ilkka Kanervan poismeno on koskettanut ihmisiä puoluekannasta riippumatta. Kanerva olikin monella tapaa hyvä esimerkki aidosti sosiaalisesta ihmisestä. Tapasin Ikeä töiden merkeissä silloin tällöin ja vaikka olin välillä hänen poliittisista linjauksistaan eri mieltä, ei hänen sosiaalista silmäänsä voinut olla ihailematta.
Muistan kerran, kun hän saapui Kyrön kunnantalolle ja näytti tuntevan kaikki nimeltä. Jos ei nimi muistunut mieleen, joku asia kuitenkin. Hän saattoi vaikkapa kysyä käteltävältään, että mitäs Rahkioon kuuluu.
Mieleen on jäänyt myös Mellilässä eräs vaalitapahtuma, missä oli paikalla vain muutama ihminen ja heistä kaikki taatusti olisivat äänestäneet Ikeä ilman vaalitilaisuuttakin. Silti konkaripoliitikko oli tilaisuudessa täydessä vauhdissa.
Voi kuvitella, että Iken kaltaiselle ihmiselle korona-ajan käyttelykielto ja sosiaalisten tilaisuuksien väheneminen oli kova paikka.
Ystävällisyys ja arvostus, jolla Kanerva ihmiset kohtasi ei riippunut puoluekannasta. Turhaan ei vitsailtu, että jos Turun torilla tuli vastaan kaksi ihmistä, Ike tervehti heistä kolmea. Saman kaskun voisi varmasti kertoa myös Kyrön torista.
Valitettavasti on niin, ettei niin hyvää konjakkia ole keksittykään, etteikö sitä voisi juoda liikaa ja saada pahaa krapulaa. Sosiaalisuuttakin voi siis joskus olla liikaa. Veikkaan, että kun Kanerva joutui eroamaan unelmapestistään ulkoministerin paikalta, olo oli pahempi kuin pahimmassa kankkusessa. Mutta koska Iken ystävällisyys oli aitoa, siitäkin hän selvisi. Ystävien tuella arvatenkin.
Kanervan sairaus eteni kaikesta päättäen nopeammin kuin mies itsekään osasi odottaa. Mahtaako olla sattumaa, että se eteni samaan aikaan kun joka tuutista tuli uutisia siitä, miten Euroopassa on päässyt valloilleen pahuus, jollaisen luultiin olevan jo takana päin.
On kummallista, miten eri tavalla ihmisiä voi kohdella. Toinen tappaa veljensäkin, toinen kohtelee poliittista kilpailijaakin arvostaen.
Maakunnan päälehti oli eiliseen numeroonsa koonnut Kanervan ajatuksia ystävyydestä ja siitä, miten jokainen ihminen oli Ikelle mahdollinen ystävä. Jutussa Kanerva kertoo, miten ystävyyden vastakohtia ovat yksinäisyys ja vihollisuus. Sekä vihollisia että yksinäisiä tuntuu nykyisin riittävän joka puolella.
Mitenkähän maailmanpyörän menoa saataisiin käännettyä suuntaan, missä ystävyyttä olisi enemmän, yksinäisyyttä ja vihollisuutta vähemmän.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi