Ylihuomenna sunnuntaina vietetään äitienpäivää. On hyvä, että niin äitejä kuin isiäkin muistetaan omalla juhlapäivällä. Vanhemmuus on kuitenkin ennen kaikkea ihan tavallista arkea. Iloja, suruja, elämää.
Ainakin nettikeskustelujen perusteella voisi ajatella, että monet äidit ja isät kokevat, miten vanhemmuuteen kohdistuu kovin paljon erilaisia odotuksia ja paineita. Kysyä sopii, että kuka tai mikä se on, joka odottaa ja painaa?
Kuten tässä lehdessä olevasta mainiosta yksinhuoltajaäidin haastattelustakin käy ilmi, äitiyden ja vanhemmuuden kasvot ovat moninaiset. Tärkeintä on, että lapsi saa kasvaa turvallisen aikuisen tai aikuisten kanssa. Jokaisen ihmisen vanhemmuus on erilaista ja hyvä niin.
Julkisessa keskustelussa olisi nykyistä enemmän korostettava vanhemmuuden iloja, mutta myös sitä, että parhaimmillaan lapsi tuo iloa ja saa turvaa hyvinkin laajalta ystävä- ja sukulaispiiriltä.
Yhteiskunnilla on tapana kehittyä – niin vanhemmuudellakin. Nykypäivän lapsien kasvuolosuhteet ovat valtavasti paremmat kuin vaikkapa puoli vuosisataa sitten. Ennen ei todellakaan ollut paremmin. Tarjolla on valtavat määrät tietoa ja ohjeita siitä, miten lasta pitäisi kasvattaa. Täydellisyyteen pyrkimisen sijasta olisi hyvä muistaa, että riittävän hyvä tavallinen arki on parasta. Niin lasten kuin vanhempienkin on hyvä oppia sietämään myös epätäydellisyyttä sillä joka tapauksessa lapsi kasvaa maailmaan, joka on epätäydellinen.