Koskelainen rauhanturvaajaveteraani kyyditsi ukrainalaisia turvaan

0
Mika Pettersson lupautui bussikuskiksi Operaatio Ukrainan pakolaiskuljetukselle ja huomasi pian päätyneensä mukaan organisaation toimintaan. Pettersson näyttää kuvia tekemältään matkalta työpaikallaan.

KOSKI. Koskelainen Mika Pettersson on yrittäjänä, vapaapalokuntalaisena ja entisenä rauhanturvaajana ollut monessa mukana ja nähnyt monenlaista. Reilu kuukausi sitten, maaliskuussa, Pettersson kuitenkin oli bussikuskina matkalla, jollaiselle ei vielä pari kuukautta sitten olisi uskonut joutuvansa. Pettersson ajoi yhdessä kahden muun kuskin kanssa Operaatio Ukrainan organisoiman linja-auton Puolan Medykaan ja Przemýsliin hakemaan Ukrainan pakolaisia Suomeen turvaan.

–Taas näki yhden kantin maailmasta. Vaikka on tullut kierrettyä, ihan vastaavassa en ole aiemmin ollut mukana.

Pettersson miettii niitä ukrainalaisisiä, jotka tuovat perheensä rajalle, hyvästelevät rakkaansa, kääntyvät 180 astetta ja lähtevät sotimaan.

–Se on kova paikka, hän toteaa.

Petterssonia koskettaa myös ajatus siitä, että kaikkien bussikyytiin poimittavien koko maallinen omaisuus mahtuu saman linja-auton kyytiin.

Ukrainan sodan sytyttyä Petterssonille tuli tarve auttaa. Lupautuessaan kuskiksi avustusreissulle hän ei vielä arvannut päätyvänsä Operaatio Ukrainan organisaatioon mukaan. Hänen vastuulleen tuli rahtien järjestäminen, joskin juuri tällä hetkellä tavaroiden kuljetus on jäissä ja operaatio keskittyy pakolaisten kuljettamiseen.

–Lähti vähän lapasesta, Pettersson sanoo itselleen tulleesta roolista ja myöntää olevansa taipuvainen päätymään vapaaehtoistehtäviin.

Pettersson kertoo Operaatio Ukrainan lähteneen alkuun melko ex-tempore. Toiminta on kuitenkin järjestäytynyt varsin nopeasti tarkoin organisoiduksi. Pettersson uskoo, että Ukrainan sodan päätyttyä toimintamallia voidaan hyödyntää laajemminkin.

Vielä sodalle ei näy loppua, mutta Pettersson on jo varma yhdestä asiasta.

–Ukraina on ja pysyy, se on jo nähty. Siellä on sellainen talvisodan henki päällä.

Kun jälleenrakentamisen aika joskus koittaa, Pettersson tietää edessä olevan valtava urakka. Työtä on myös sotatraumojen hoitamisessa. Siinä työssä Pettersson pitää tärkeänä, että pakolaisille saadaan tekemistä ja että he voivat kokea yhteisöllisyyttä.

Varoja polttoainekuluihin

Operaatio Ukraina on tähän mennessä tuonut Suomeen turvaan noin 450 ukrainalaista. Kuljetukset jatkuvat noin yhden bussin viikkotahdilla. Tukea ja avustuksia kaivataankin tällä hetkellä erityisesti kuljetusten järjestämiseen.

–Pelkästään polttoainekuluihin menee yhdellä reissulla noin 1000–1500 euroa, Pettersson sanoo ja kertoo Operaatio Ukrainan vapaaehtoisten laittaneen toimintaan rahoitusta pitkälti omistaan.

Hän toteaa varainkeruun helpottuneen, kun toiminnan taustalle saatiin perustettua yhdistys.

Ihmisten auttamishalu on Petterssoninkin mukaan ollut ennennäkemätöntä. Hän arvelee auttamishalua kasvattaneen muun muassa se, keitä sotaa pakoon lähteneet ovat. Omalla kohdallaan hän mietti myös sitä mahdollisuutta, että vastaava tilanne tulisikin Suomeen.

Libanonissa vuosina 1990–1991 rauhanturvaajana palvellut Pettersson on nähnyt, minkälaista tuhoa sota aiheuttaa ja mitä jälkiä se jättää. Hän toteaa ajatusmaailmansa muuttuneen rauhanturvajoukoissa.

–Kyllä se avasi maalaispojan silmät. Tuollaisessa reissussa kun käy, ei tule ensimmäiseksi mieleen kirjoitella yleisönosastoille naapurin kissasta, joka käy meidän nurmikolla.


Operaatio Ukraina

Operaatio Ukraina on suomalaisten kriisinhallintaveteraanien perustama avustusorganisaatio, joka kuljettaa pakolaisia Ukrainasta Suomeen ja toimittaa tarvikkeita Ukrainaan.

Tällä hetkellä toiminnassa on mukana yli kaksisataa kriisinhallinnan veteraania, joilla on laaja kokemus erilaisista kriiseistä ympäri maailman rauhanturvaajina, tarkkailijoina ja avustustyöntekijöinä. Joukossa on poliiseja, palomiehiä, sairaanhoitajia, lääkäreitä, eläinlääkäreitä, sosiaalialan ammattilaisia, raskaan liikenteen ja logistiikan ammattilaisia.

Vapaaehtoiset ovat järjestäytyneet viralliseksi yhdistykseksi Kriisinhallitsijat ry, joka toimii Operaatio Ukrainan taustalla.

Henkilökuljetuksia tehdään viranomaistahojen kanssa yhteistyössä huolehtien siitä, että mukana on aina lääkintäkoulutuksen saanutta ja kielitaitoista henkilöstöä.

Operaatio Ukraina toimii yhteistyössä EUAM Ukrainen (Euroopan unionin neuvontaoperaatio Ukrainassa) kanssa.

Avustustarvikkeet toimitetaan Puolassa sijaitsevaan logistiikkapisteeseen, josta ne jaetaan eniten apua tarvitseville. Osa tarvikkeista viedään suoraan Ukrainaan yhteistyökumppanien välityksellä.

Operaatiolla on omat nettisivunsa:www.operaatioukraina.fi. Sivuilta löytyy tietoa muun muassa toiminnan tukemisesta ja lahjoitustarpeista.