Tarinasi.fi -palvelu Tuottava idea -kilpailun alueelliseen voittoon

0
Veljekset Lauri ja Eero Forss auttavat saamaan tarinat kansiin.

AURA. Auralaisten Eero ja Lauri Forssin palvelu tarinasi.fi on voittanut Auranmaan Nuorkauppakamarin järjestämän Tuottava idea -kilpailun. Paikallisen kisan voittajana yritys osallistuu seuraavaksi valtakunnalliseen kilpailuun.

Auranmaan Nuorkauppakamari on viime vuosina menestynyt Tuottava idea -kilpailussa hyvin. Aurajoen matkailutie voitti viime vuonna Nuorkauppakamarien alue A:n alueellisen kilpailun Yhteiskuntasarjan ja sai kansallisessa kilpailussa kunniamaininnan. Alue A käsittää eteläisen Suomen Uudestakaupungista Porvooseen.

Auran-Pöytyän terveyskeskuksen MunKlinikka palvelu voitti alueellisen yhteiskuntasarjan vuonna 2019.

Tarinasi.fion palvelu, joka auttaa ihmisiä saattamaan tarinat kovakantisiksi kirjoiksi. Yritys lähettää vuoden ajan joka viikko sähköpostitse kysymyksen asiakkaan elämästä. Vuoden päästä vastauksista kootaan kovakantinen kirja. Kysymykset voivat koskea esimerkiksi elämän hauskinta hetkeä, ylpeydenaiheita, tapaa millä on tavannut puolison ja niin edes päin.

Palveluun on tulossa myös ominaisuus, jolla kerran annettuja vastauksia pystyy jälkikäteen muokkaamaan.

Veljesten tietojen mukaan Suomesta ei löydy toista vastaavaa palvelua. Sen sijaan Forssin veljeksillä on tavoitteena myös kansainvälinen liiketoiminta.

Alkuvuonna startanneella yrityksellä on tällä hetkellä noin 60 asiakasta, mikä yrittäjäveljesten mukaan osoittaa palvelun tarpeellisuuden, sillä markkinointi on toistaiseksi ollut vähäistä.

Papan tarinoita ei saatu kansiin

Idea yrityksestä lähti veljesten omasta kokemuksesta.

–Pappamme menehtyi ja vei mukanaan paljon tarinoita hautaan. Nuorena emme osanneet kuunnella häntä samalla tavalla kuin nyt olisimme halunneet kuunnella. Idea lähti siis omakohtaisesta kokemuksesta, veljekset kertovat.

Palvelun voi tilata joko itselle tai jollekin toiselle.

–Tällä hetkellä suurin osa asiakkaista tilaa palvelua itselleen. Tyypillinen asiakas on sellainen, jolla ei ole omista vanhemmista juuri jäänyt tarinoita ja nyt he haluavat jättää omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen tietoja omasta elämästään, veljekset kertovat.

Vastausten pituus ja sisältö vaihtelevat paljon. Osa asiakkaista lähettää paljon kuvia ja vähemmän tekstiä, osa hyvinkin tekstivoittoisia tarinoita.

Kirjan maksimipaksuus on 400 sivua eli yhdelle kysymykselle on maksimissaan tilaa kahdeksan sivua.

–On siis hyvin epätodennäköistä, että tila loppuisi kesken, veljekset sanovat.

Jos kirjoitusinto hiipuu kesken vuoden tai sitä ei jostain syystä pysty jatkamaan, kirja voidaan koostaa niistä vastauksista, jotka on siihen mennessä annettu.

Tuottava idea -kilpailun voitto luonnollisesti ilahduttaa start up -henkisiä veljeksiä. Iloa tuottaa myös mahdollisuus olla mukana tekemässä hyvää.

–On hienoa olla mukana tallentamassa kulttuuriperintöä, veljekset kertovat.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here