Yläneläisen omakotitalon takapihalle tallusteli karhu

0
Yläneen Nokkalassa tehtiin torstai-illalla karhuhavainto. Kuvan karhun on Pertti Kangasniemi aiemmin ikuistanut. Kuva oli näytteillä vuonna 2017 Kurkisalissa pidetyssä näyttelyssä. Kuva: Pertti Kangasniemi.

PÖYTYÄ/Yläne. Karhu tallusteli myöhään torstai-illalla yläneläisten Simoloiden omakotitalon pihaan Yläneen keskustan tuntumassa Nokkalassa. Karhun havaitsi talon terassilla ollut isäntä.

–Karhu ilmeisesti pelästyi, kun mies huusi minulle terassin ovesta, että pihalla on karhu, Lea Simola kertaa illan tapahtumia ja kertoo karhun pinkaisseen talon takapihalla olevaa kalliota pitkin pakoon kohti Nokkalantietä.

Petoyhdyshenkilö kävi illalla varmistamassa havainnon jäljistä. Ennen Simoloita karhusta tehtiin havainto myös Vainionperäntiellä työväentalon paikkeilla.

–Karhu oli mennyt auton edestä, petoyhdyshenkilö Hannu Aalto kertoo.

Aalto ei usko karhun ilmaantuvan alueelle enää uudelleen, ellei se ole löytänyt ravintoa, joka houkuttelisi. Hän uskoo karhun eksyneen ravinnonhakureissulla ihmisasutuksen läheisyyteen.

–Näin keväisinhän karhut ovat nälkäisiä ja hakevat ravintoa.

Viimeisin Yläneellä tehty karhuhavainto on tätä ennen Aallon mukaan viime syksyltä Heinijoen suunnalta. Hänen mukaansa Yläneellä ei ole pysyvää karhukantaa vaan havaitut yksilöt ovat olleet ohikulkijoita.

Simolat ovat varsin ”onnekkaita” päästyään karhun näkemään. Aalto toteaa karhujen olevan varsin salaperäisiä ja pysyttelevän ihmisiltä yleensä piilossa.

–Karhun normaaliin käyttäytymiseen kuuluu lähtee eri suuntaan, kun se ihmisen havaitsee. Yleensä se ei ihmiselle edes näyttäydy, Aalto sanoo.

Simoloille karhu ei ole ainoa pihassa pyörähtänyt petoeläin. Heidän pihallaan on nähty myös susia.

–En olisi uskonut, että eläissäni karhun näen muualla kuin eläintarhassa, Simola sanoo.

–Siinä tilanteessa en oikein osannut pelästyä, olin vain ihmeissäni. Mutta isäntä pelästyi ja kyllä minäkin olisi pelästynyt, jos olisin siinä terassilla ollut.

Simola kertoo petoyhdyshenkilön arvelleen kyseessä olleen erauspentu. Simoloiden havaintojen perusteella arvio saattaa pitää paikkansa.

–Näytti siltä, ettei se ihan täyskasvuinen ollut, mutta ei sylivauva nallekarhukaan.

Simolan mukaan karhun vieraillessa oli jo hämärää. Kuvaakaan hän ei nopeassa tilanteessa ehtinyt ottamaan, kun kännykkä ei ollut kädenulottuvilla.