Auranmaa kulkee eri suuntaan kuin muu maakunta ja se suunta on parempi: Katso työttömyysluvut

0
Hoitoalan, kaupan, hotelli- ja ravintolasektorin työvoimapulasta on puhuttu paljon. Varsinais-Suomessa myös johtajien ja asiantuntijoiden avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut. Johdon avoimien tehtävien määrä on kasvanut 157 prosentilla viime vuodesta. Kuva: Teresa Nurmioja.

Pöytyällä oli 262 työtöntä työnhakijaa toukokuussa ja Aurassa 91, kertoo Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus.

Toukokuun aikana työttömien määrä supistuu yleensä huhtikuuhun verrattuna, mutta tällä kertaa määrä kasvoi 200 henkilöllä koko Varsinais-Suomessa. Pöytyällä työttömien määrän väheneminen kuitenkin jatkui, Aurassa, Koskella ja Oripäässä työttömien määrä pysyi samana, mutta Marttilassa oli pientä nousua.

Suunta on kuitenkin edelleen hyvä, sillä vuotta aiemmasta työttömien määrä on vähentynyt koko maakunnassa. Pöytyällä työttömiä on 40 vähemmän kuin vuosi sitten, koko Varsinais-Suomessa 4 600 vähemmän.

Työttömien määrä on Varsinais-Suomessa vähentynyt vuoden aikana 19 prosentilla. Se on hitaammin kuin koko maassa yleisesti, jossa vähennys on 22 prosenttia.

Alueen korkein työttömyysaste oli korkein Turussa 11,9 prosenttia. Pienin työttömyysaste oli Sauvossa 2,9 prosenttia.

Avoimien työpaikkojen määrä pysyy Loimaan seutukunnassa ja Varsinais-Suomessa korkealla tasolla.

Loimaan seutukunnassa avoinna oli 400 työpaikkaa. Se on 140 enemmän kuin vuosi sitten, mutta 30 vähemmän kuin huhtikuussa.

Koko Varsinais-Suomessa työpaikkoja oli toukokuussa auki 9 640. Se on 3 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, mutta kuluvan vuoden alhaisin luku.

Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna toukokuun aikana 20 800 kappaletta, joista 10 200 oli uusia, toukokuun aikana avautuneita työpaikkoja, kertoo Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus.

Kesäkuussa työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä nousee normaalivuosina toukokuuhun verrattuna. Venäjän hyökkäyksestä johtuvan epävarmuuden lisäksi tiedossa on Valmet Automotiven mittavat Uudenkaupungin lomautukset ja irtisanomiset, jotka astuvat voimaan heinäkuussa.

TYÖTTÖMYYSTRENDIT TOUKOKUUSSA

  • Lomautettujen määrä on saavuttanut käytännössä koronaa edeltäneen ajanjakson alhaisen tason.
  • Uudenmaan työttömyyden supistumisvauhti on selvästi Varsinais-Suomea nopeampaa verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen.
  • Työttömien miesten osuus laski ja naisten nousi toukokuussa.
  • Avoimena olleiden työpaikkojen määrässä on rauhoittumisen merkkejä toukokuussa.
  • Erikoisammattitutkinnon suorittaneilla on hyvä imu työmarkkinoille.
  • Nuoria oli työttömänä vähemmän kuin vuotta aiemmin 23 varsinaissuomalaisessa kunnassa.