Ei nimi kuntaa pahenna tai paranna

0

Liedon kunnanvaltuusto päätti äänin 27–15, että kaupunki on kuntaa parempi nimike kuvaamaan Liedon olemusta. Muun muassa tarvasjokelainen Minna Hallanheimo olisi palauttanut asian uuteen käsittelyyn. Tulevan kaupunginjohtajan Mika Ingin mukaan kyse on lietolaisten edunvalvonnasta. Kaupunki-nimityksen uskotaan tuovan enemmän painoa lietolaisten mielipiteille.

Kaupunki-nimityksellä ei ole nykyään samanlaista merkitystä kuin ennen, sillä hallinnollisesti myös kaupungit ovat kuntia. Kaupunkioikeuksia ei tarvitse enää anoa. Valtuusto voi päättää nimenmuutoksesta jos ”kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetettavat vaatimukset täyttyvät”.

Liedon keskustaa katsellessa voi hyvin tulla siihen johtopäätökseen, että edellytykset täyttyvät ainakin yhtä hyvin kuin vaikkapa Loimaalla. Asukasluvulla mitattuna edellytykset täyttyvät reilusti paremmin kuin Loimaalla.

Tarvasjoelta käsin asiaa arvioitaessa kaupunki-nimitys tuntuu varmasti vähintäänkin kummalliselta. Toisaalta on hyvä muistaa, että jos kaupunkiin ei saisi kuulua maaseutumaisia alueita, ei Turustakaan olisi kaupungiksi. Paattinen on vähintäänkin yhtä maaseutumainen alue kuin Tarvasjokikin.

Liedon muuttuminen kaupungiksi tuskin vaikuttaa lietolaisten elämään juurikaan. On vaikea kuvitella, että esimerkiksi hyvinvointialueella korva kallistuu lietolaisille sen enempää kuin nykyäänkään, vaikka näkemykset tulevatkin kaupungintalolta.