Velmeri Männikkö iloitsee legomuseonsa näyttelytilan tuplaantumisesta

0
Velmeri Männikkö on koonnut vuodelta 1961 olevan Town Plan -legosarjan vitriiniin.

PÖYTYÄ/Kyrö. Moni tietää mummolan tai kesämökin vintille säilötyt kulahtaneet punakarmiset legoikkunat ja valkoiset peruspalikat. Ne ovat kömpelöitä verrattuna Legon uudempiin tuotteisiin, mutta lelulaatikon pohjalla saattaa piillä todellinen aarre, jos valkoisessa palikassa lukee vaikkapa taksi tai Esso Huolto.

Vanha-Palikka-legomuseon intendentti Velmeri Männikkö kertoo tällaisten palikoiden liittyvän niin sanottuihin Town Plan -kaupunkilegoihin, joista ensimmäiset esiteltiin 1955. Suomessa niitä ryhdyttiin myymään 1960-luvun puolivälissä.

Männikkö on onnistunut hankkimaan useita Town Plan -harvinaisuuksia museoonsa. Historiallisen legokaupungin pystyttäminen oli hänen mukaansa helpommin sanottu kuin tehty, sillä tuon ajan rakennussarjat on koottava pakkauksen kannessa olevan kuvan perusteella.

– Aika vaikeaa oli, hotellin takaseinästä tuli aivan kauhea, Männikkö sanoo.

Lego mieli noihin aikoihin samoille apajille pienoisrautatievalmistajien kanssa. Town Planin talot, autot, ihmishahmot, valaisinpylväät ja puut valmistettiin yleisimpään pienoisrautatiemittakaavaan 1:87.

Leikkialustat olivat pahvia tai muovia. Etenkään muoviset alustat eivät ole kestäneet ajan hammasta, joten niitä ei tahdo saada mistään.

Puulelujahtiin Tanskaan

Retrolegojen ystäviä hellitään Vanha-Palikka-legomuseossa kuluvana kesänä oikein kunnolla. Männikkö kävi hiljattain kiertämässä tanskalaisia kirpputoreja täydentääkseen kokoelmaansa Legon tekemillä puuleluilla.

Niitä ryhdyttiin valmistamaan vuonna 1932. Toisiinsa liitettävät muoviset legopalikat otettiin tuotantoon 1949.

– Tanskasta löytyi upeita retrosettejä sekä Legon valmistama puinen koira, joka oli tuotannossa 1932–1960, Männikkö kertoo.

Nyt hänellä on tilaa toteuttaa unelmaansa kattavasta legomuseosta, kun Vanhan-Palikan näyttelytila tuplaantui Kyrön koulun vanhassa koulutalossa.

60-luvun helmien lisäksi näytillä on useita legojunia. Yksi hienoimmista on 80-luvun alun muhkea pikajuna, jonka Männikkö kokosi useita tuon aikakauden suurlegoja sisältäneestä palikkakasasta. Hän pääsi aarteen jäljille Lego Masters Suomi -kisassa tutuksi tulleen kaverinsa avulla.

Museossa on näytillä myös useita viime vuosien legokummajaisia, kuten flyygeli, kirjoituskone ja mekaanisesti rullaava Super Mario -peli.

Kävijämäärä hypähti

Velmeri Männikön osallistuminen Lego Masters Suomi -kilpailuun näkyy Vanhan-Palikan vieraskirjassa. Keväällä parin aukiolopäivän jälkeen kävijöitä oli ollut enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä.

Männikkö sijoittui kaverinsa Onni Nummelan kanssa kilpailussa neljänneksi. Hän kuvailee televisiossa nähtyä kisaa yhdeksi elämänsä hienoimmista kokemuksista.

Männikön mukaan suurten teosten rakentaminen samanhenkisessä seurassa oli niin inspiroivaa, ettei hän tuntenut kaiken kiireen keskellä edes väsyvänsä.

Lego Masters -kisasta saadut muistoesineet ovat nyt omalla hyllyllään Vanhassa-Palikassa.

Laajennetun Vanhan-Palikan avajaiset pidetään lauantaina 18.6. klo 12–18. Tämän jälkeen museo on avoinna kesätiistaisin kello 17–19, -keskiviikkoisin kello 10–13 ja -torstaisin kello 17–19.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here