Soppaa ja saippuaa sitä tarvitseville

0
Pöytyän vs. diakonityöntekijä Mari Nurminen toi ruokakeräysidean mukanaan Raumalta ja sille on Pöytyällä iso tarve EU-ruokakassihankkeen päätyttyä. (Kuva: Tuomas Honkasalo)

PÖYTYÄ. Ruuan hinta on kohoamassa ennennäkemättömiin korkeuksiin ja samalla monen ihmisen ahdinko kasvaa. Osalla köyhyysrajalla eläminen on jo ennen hintojen nousua ollut vaikeaa, mutta siihen on saatu apua EU–rahoitteisesta ruokakassiavusta. Ruokakassihanke kuitenkin päättyi, mikä on ollut monelle hankala paikka.

Pöytyän seurakunnan vs. diakonityöntekijä Mari Nurminen ei jäänyt seisoskelemaan tumput suorassa ongelmallisessa tilanteessa, vaan toi Raumalla aikanaan kehitetyn ajatuksen Pöytyälle.

–Ollessani töissä Rauman seurakunnassa kehitimme Soppaa ja saippuaa -hankkeen, jossa kerättiin ihmisiltä ja yrityksiltä konkreettista apua ruokakasseihin, Nurminen selventää. Konkreettinen apu tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat ostaa ruokaa ja tarvikkeita jaettavaksi avun tarvitsijoille. Seurakunnan diakoniatyö kerää ja jakaa sopat ja saippuat eteenpäin omien tarvearvioittensa mukaan.

Ruokakasseihin kerätään kuivamuonaa, säilykkeitä, pesuaineita ja henkilökohtaisen hygienian hoitoon tarvittavia tuotteita.

–Hanke käynnistyy nyt, katsotaan mitä kaikkea ehditään saamaan aikaan. Tarvikkeita voi tuoda etukäteen sovittuina aikoina meille, Nurminen kertoo. Seurakunnan väki koittaa vielä selvittää, olisivatko alueen kaupat innostuneet lähtemään mukaan toimintamalliin, jossa kaupoissa olisi kärry, johon voisi suoraan ostaa ruoka-apua.

Yksityisten ihmisten lahjoitukset tulevat olemaan merkittävä apu, mutta Nurminen halajaa mukaan myös yrityksiä.

–Alan soitella yrityksiin, millaisia yhteistyökuvioita voisimme saada aikaiseksi. Työporukat voivat myös haastaa toisia työporukoita keräämään yhdessä soppaa ja saippuaa heikompiosaisille, Nurminen suunnittelee.

Nurminen on kerännyt lehtikuvaa varten esimerkkejä aputuotteista.

–Tässä on kaurahiutaleita, shampoota, pastaa, mehua, tonnikalaa, näkkileipää, hedelmäsäilykkeitä, hernekeittoa, teetä ja kahvia. Kylmäsäilytystä vaativia tuotteita emme yksinkertaisesti pysty jakamaan, sillä kylmäketju katkeaisi, Nurminen harmittelee.

Hanke on käynnissä elokuun puoliväliin asti, jolloin avustuspaketit jaetaan. Sen jälkeen seurakunnassa käydään keskustelua hankkeen onnistumisesta ja päätetään jatkosta.

–Ihmisillä on auttamishalua. Tärkeintä on saada tieto eteenpäin ja tietenkin logistiikka kuntoon. Ihmisethän voivat myös keskenään tehdä yhteistyötä ja kerätä keskenään paketteja, jotka sitten joku käy tuomassa meille jaettavaksi, Nurminen vihjaa.

Lahjoituksia otetaan vastaan tiistaisin 19.7-–9.8 klo 10-12 Riihikosken seurakuntatalolla ja klo 13–15 Kyrön seurakuntakodilla. Torstaisin 21.7–11.8 klo 10–12 Yläneen seurakuntatalolla ja klo 13–15 Oripään seurakuntatalolla. Lahjoituksia otetaan vastaan myös diakoniatyön kesäkahvilassa Kyrön torilla keskiviikkona 20.7 klo 9–11 Muina aikoina sovitusti!