PÖYTYÄ/Yläne. Harvoin puhutaan historian luennolla niin leppoisasti ja hauskasti kuin Tourulan Kalliopohjassa viime sunnuntaina.
Tuija Olenius luennoi Tourulan edesmenneestä lasitehtaasta ja antoi vaikutelman, että historioitsijan työ on hyvin salapoliisimaista. Merkittäviä dokumentteja on hävinnyt muun muassa Turun paloissa.
–Jossain dokumentissa lukee, että Tourulan lasitehdas aloitti 1828, mutta kyllä se oikeasti aloitti aikaisemmin, sillä Tourulaan on kuitenkin rippikirjoille kirjattu jo vuonna 1825 Anton Frans Faller. Eipä noita saksalaisia tänne syvälle maaseudulle muuten olisi tullut ja lasinpuhaltajathan tulivat alkuun Ruotsista, Saksasta tai Venäjältä, Olenius valotti.
1800–luvulla Suomessa toimi 26 eri lasitehdasta, jotkut vain muutaman vuoden. Tourulan tehdas oli siitä merkittävä, että se toimi yli 70 vuotta. Toiminta lakkasi vuonna 1901. Alun perin tehtaan perusti myös Pöytyän kirkkoherrana toiminut Johan Sundvall.
–Sundvall on vaativa mies. Hänen vaatimuksestaan Pöytyän pappilaankin piti rakentaa toinen kerros. Tehtaan alkutaival oli kuitenkin vaikea ja Sundvall kuoli yllättäen joulupäivänä 1825. Tehdas siirtyi hänen pojalleen konkurssihuutokaupassa. Tehdas vaihtoi pian omistajaa ja pian uudestaan, Olenius luetteli.
Omistajanvaihdoksia tuli tiheään tahtiin, mutta Abraham Kingelinin omistuksessa lasitehdas kehittyi ja vaikutus Tourulan kartanoon oli merkittävä. Kauppias Kingelin kävi ulkomaankauppaa ja lasituotteista noin puolet meni ulkomaille.
Merkittäviä määriä lasia
Olenius kuvasi tehtaan aktiivisuutta luettelemalla tuottamismääriä vuodelta 1857, jolloin lasitehdas oli kreivi A. Armfeltin omistuksessa.
–Tässä on listattu 60000 olutpulloa, 10000 apteekkipulloa, 3000 yhden kannun pulloa ja 6000 kahden kannun pulloa. Yksi kannu oli 2,6 litraa. Paikallisesta hiekasta ja tuhkasta tehdyt tuotteet eivät olleet kirkasta lasia, sillä täällä maa-aineksessa oli paljon muuta ainetta, kuten rautaa, joka värjäsi pulloja vihreiksi ja ruskeiksi. Kirkasta lasia varten hiekkaa tuotiin Tammelasta asti.
Lasia valmistettiin vain kylminä kuukausina. Kesällä tehtaassa olisi ollut yksinkertaisesti liian kuuma. Vakituiselle väelle maksettiin kesältä niin sanottua odotusrahaa. Muulle työväelle riitti kartanossa kesällä töitä.
–Lasitehtaassa oli kuusi uunia, joten siellä oli myös kuusi mestaria. Mestarit saapuivat puhalluspaikalle vähän niin kuin kirurgit nykyään eli kun apuväki oli saattanut olosuhteet siihen malliin, että voi tulla hoitamaan puhaltamisen. Lasinpuhaltajat olivat meneväistä sakkia. He saattoivat vaihtaa tehdasta jopa vuoden välein etsien luonnollisesti parempia työsuhde-etuja, Olenius kertoi. Palkkaan kuului rahan lisäksi viljaa, paloviinaa, karjan rehua ja polttopuita.
Kaikkea mahdollista lasista
Tourulassa valmistettiin 1500-asteisessa uunissa monenlaista lasia. Jokaisella puhaltajalla oli oma erityistaitonsa. Kun mahapullot, taskumatit, apteekkilasit, ikkunalasit, tuopit, karahvit, voiastiat, morttelit, kupparin sarvet ja yöastiat oli valmistettu, saattoivat mestarit puhaltaa jätelasista vielä taiteellisia koriste-esineitä.
–Jossain tuli vastaan tieto, että Tourulassa olisi tehty myös lasinen jojo, Olenius kehaisee Tourulan puhaltajien ammattitaitoa.
Tourulan lasitehdasta ei enää fyysisesti ole olemassa, mutta yli tunniksi tehtaasta riitti kuitenkin kerrottavaa. Paikalle oli myös saatu lasiesineistöä, jotka suurella todennäköisyydellä ovat Tourulassa valmistettuja. –Nämä ovat löytyneet Yläneen pappilasta, kertoi Annikka Tapaninen. – Uskoisin, että nämä ovat Tourulan lasitehtaan valmistamia, Olenius veikkasi. – Tässä on tätä lasipaskaa eli lasijätettä. Tätä on täältä löytynyt pelloilta aikojen saatossa kyntötöiden yhteydessä tosi paljon. Uunien lämmityksessä meni puita ihan valtavasti ja sitä tuhkaa on heitetty pelloille ja siinä mukana on mennyt lasijätettä, esitteli Seppo Mattila.