Tyhjentyneeseen pankkikonttoriin rakentuu Marttilan soteasema

0
Entisestä pankkikonttorista saadaan Marika Hirvensalon ja Carita Maisilan mukaan hyvä ja toimiva soteasema melko pienin muutoksin.

MARTTILA. Entisen pankkikonttorin muutostyöt soteasemaksi pääsevät tällä viikolla Marttilassa alkamaan. Vakka-Auranmaan Osuuspankki luovutti kiinteistön avaimet viime viikolla ja kaikki asiasta tehdyt päätökset ovat saaneet lainvoiman. Pankkikonttoriin rakentuu syksyyn mennessä Marttilan soteasema, joka kokoaa saman katon alle sosiaali- ja terveyspalvelut hammashoitolaa lukuun ottamatta. Hammashoitola jatkaa nykyisissä tiloissaan päiväkodin yhteydessä. Vaikka suunnitelma soteasemasta valmisteltiin nopealla aikataululla, hanketta on kunnanjohtajan Carita Maisilan mukaan viety eteenpäin positiivisella vireellä.

Kunnan nykyiset sosiaalitoimen tilat kunnantalolla ovat olleet riittämättömät. Työntekijät ovat Maisilan ja vs. sosiaalipalvelujohtaja Marika Hirvensalon mukaan joutuneet käyttämään samoja tiloja porrastetusti. Hirvensalo myös huomauttaa, etteivät tilat ole olleet esteettömät.

Terveysasemalla puolestaan on ollut hukkatilaa, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta sinne olisi voinut siirtää sosiaalipalveluja. Marttilassa ollaankin tyytyväisiä keväällä tulleeseen oivallukseen, että tyhjentyneeseen pankkikonttoriin saadaan hyvät ja toimivat tilat sotepalveluille.

Kiinteistön omistaa Auranmaan Teräspaaluttajat, joka remontoi tilat vuokralle asettuvien kunnan ja ensi vuoden alusta alkaen hyvinvointialueen käyttöön. Kaikkinensa tilaa on noin 650 neliötä, Maisilan mukaan vajaa 100 neliötä enemmän kuin nykyisin. Kiinteistöön jää lisäksi tilitoimisto, mutta muut liiketilat tulevat soteaseman käyttöön.

Entisen pankkikonttorin tiloihin tulee sosiaalitoimisto ja terveysasema, kiinteistön toiseen päähän perhekeskus neuvoloineen ja sosiaalitoimen perhepalveluineen. Nykyinen kokoustila jää kokoustilaksi.

Maisilan mukaan tilat saadaan soteaseman käyttöön melko vähäisiin muutoksin.

–Tehdään vähän uusia seiniä, poistumisteitä ja vesipisteitä sekä levennetään oviaukkoja, että saadaan paarit mahtumaan, hän kertoo.

Muun muassa seinät pysyvät pääosin paikoillaan, pankin odotustila jää odotustilaksi ja pankkiholvi muuttuu arkistoksi. Olemassa olevia pankkivirkailijoiden huoneita saadaan lähes sellaisenaan otettua käyttöön. Tykslabin näytteenottotilaksi otettavasta huoneesta osa lohkaistaan uudelle wc:lle ja vastaanottotiskiksi muuttuvan kassapalvelutiskin taakse rakennetaan ensiaputila.

Rakennustöistä on Maisilan mukaan sovittu, että ne valmistuvat lokakuun puoliväliin mennessä. Uusissa tiloissa sotepalvelujen on tarkoitus aloittaa marraskuussa.

–Hammashoitola jää käytännön syistä nykyisiin tiloihin, Maisila sanoo ja toteaa hammashoitolan palveluja käyttävien koululaisten kannalta olevan kätevämpää ja turvallisempaa, että hammashoitola sijaitsee koulun läheisyydessä.

Hyvinvointialueelle positiivisin mielin

Tilajärjestelyjen jälkeen Marttilan kunta pääsee valmistautumaan sotepalvelujen siirtymiseen hyvinvointialueelle tilanteessa, jossa paitsi tila- myös henkilöstöasiat ovat kunnossa.

–Meillä on terveysasemalla ollut henkilöstön osalta hyvä ja stabiili tilanne, Maisila kertoo ja Hirvensalo toteaa myös sosiaalitoimen henkilöstötilanteen hyväksi.

Marttilan kannalta oleellista on sekin, että muutosvaiheessa kunta on Liedon kanssa samassa sotekeskusalueessa.

–Meillä on Liedon kanssa ollut hyvää ja vakiintunutta yhteistyötä, Maisila ja Hirvensalo toteavat tyytyväisinä siitä, ettei Härkätien yhteistoimintalueen palveluja hajotettu eri sotekeskuksiin.

–Odottavaisin ja positiivin mielin ollaan, Hirvensalo sanoo tämän hetken tunnelmista.

Kuntalaisten kannalta ilahduttavaa on sekin, että Otto-automaatin toiminta jatkuu. Rahaa saa nostettua jatkossakin vanhasta tutusta paikasta, mutta pankkipalvelujen sijasta sotepalvelujen kupeesta.