Kuvakilpailulla nostetaan esiin hyviä asioita Marttilasta

0
Vuoden 2018 Marttilan kuntastrategiaprosessin aikana toteutettiin myös valokuvauskilpailu, jonka voittajakuvan otti Sini Tuomela.

MARTTILA. Marttilan kunta on pistänyt pystyyn Meidän Marttila -valokuvauskilpailun. Kilpailun tavoitteena on saada parhaillaan vireillä olevan kuntastrategiatyön tueksi laaja kattaus näkemyksiä hyvistä asioista Marttilassa.

Kilpailun voittajat palkitaan kolmessa kuvakategoriassa: ensimmäinen on ”ihmiset, elämä, arki ja työ”, toinen ”luonto ja valo” ja kolmas ”yllätyksellinen Marttila”.

Kilpailun palkintona on 100–200 euron lahjakortteja marttilalaisiin liikkeisiin.

Sama henkilö voi osallistua kilpailuun enintään kymmenellä kuvalla. Kuvien tulee olla Marttilassa otettuja ja kuvata Marttilaa jollakin tavoin. Kuvissa esiintyviltä ihmisiltä tulee olla lupa kuvan käyttämiseen.

Kilpailuun lähetettyjä kuvia voidaan myöhemmin käyttää Marttilan kunnan viestinnässä ja markkinoinnissa ilman erillistä korvausta.

Meidän Marttila -valokuvauskilpailuun osallistutaan syyskuun loppuun mennessä lataamalla kuvat Marttilan kunnan nettisivuilta löytyvän linkin kautta.

Kuvakisan tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta: https://marttila.fi/meidan-marttila-kuvakilpailu-1-7-2022-30-9-2022/