Näkyykö talouden hyytyminen jo työttömyydessä? Ei vielä Auranmaan kunnissa

0
Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut Varsinais-Suomessa 36 200 kappaletta eli 4 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tapahtumatuotanto on yksi työvoimapulasta kärsivä ala. Arkistokuva: Jori Liimatainen.

Pöytyän työttömyysaste oli heinäkuussa 8,1 prosenttia.

Lukema tarkoittaa 300 työtöntä. Se on 24 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten, mutta 27 enemmän kuin kesäkuussa.

Avoimia työpaikkoja Pöytyällä oli Varsinais-Suomen Ely-keskuksen julkaiseman Työllisyyskatsauksen mukaan heinäkuussa 140 kappaletta. Se on kaksinkertainen määrä vuoden takaiseen verrattuna ja 20 enemmän kuin kesäkuussa.

Oripäätä lukuun ottamatta työttömyys pienenee myös muissa Auranmaan kunnissa.

TYÖLLISYYS on Suomessa ja Varsinais-Suomessa edelleen korkealla tasolla, eikä siinä näy vielä heinäkuussa merkkejä talouden hyytymisestä. Keskuskauppakamari ennakoi, että suhdannetilanteen heikkeneminen alkaa kuitenkin näkyä myös työllisyydessä.

– Työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin melko pitkällä viiveellä, joten heikkenevä trendi jatkunee tulevaisuudessa, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist tiedotteessa.

– Jatkossa inflaation aiheuttama kotitalouksien ostovoiman heikkeneminen ja korkotason nousu synkentävät suhdannetta enenevässä määrin, mikä tulee latistamaan myös työvoiman kysyntää. Paniikkiin ei silti ole vielä aihetta, vaan kyse on enemmänkin poikkeuksellisen vahvan työllisyysjakson tasaantumisesta kohti keskimääräisempää tilannetta, jatkaa Appelqvist.

ELOKUUSSA työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä laskee normaalivuosina reippaasti heinäkuuhun verrattuna, muistuttaa Työllisyyskatsaus.