Puisevia terveisiä

0

Tekivät minusta lomani aikana kaupunkilaisen. Lupasivat myös pitää asiasta tiedotustilaisuuden, mutta tiedottamisen sijaan vaadin kriisiterapiaa. Nähkääs, kun tällaisesta maalaistytöstä, tai näillä kymmenillä kai on rehellisempää sanoa maalaisakasta, ykskaks tehdään kaupunkilainen, identiteettikriisiinhän se johtaa.

Jos ikinä olisin kaupunkilaiseksi halunnut, olisin muuttanut yhteen Suomen vanhimmista kaupungeista, ainaisen auringon Naantaliin. Tosin jollekin Naantalille nykyisin kuuluvista Rymättylän uloimmista saarista, mahdollisimman kauas kaikesta kaupunkilaisesta. Naantalin uudelle asuntomessualueellekin olisin voinut muuttaa, mutta aikana, jolloin siellä oli messualueen tieltä purettu maatila.

Kävintutustumassa asuntomessujen asuntoihin. Mielestäni messujen parasta antia oli talojen sijoittelu alueelle ja luonnonläheisyys, muutoin kokonaisuus oli jokseenkin puisevan tylsä. Messutaloja on liikaa, jotta ne olisi jaksanut kaikki kiertää. Toisaalta, viisi taloa kierrettyä alkoi tuntua siltä, että kaikki tulikin jo nähtyä. Ainakin tämän hetken asumis- ja sisustustrendit tulivat selväksi. Avokeittiö saarekkeineen, puuta, luonnonläheistä ja beigeä, niistä on trenditietoisen tölli tehty.

Talojen älyominaisuuksia lukuun ottamatta Naantalin asuntomessuilta puuttuvat isot oivallukset. Vanhatkin nerokkaat keksinnöt, kuten kuraeteiset, on karsittu pois. Lounatuulen asuntomessualueelle ilmeisesti muuttaa perheitä, joiden lapset eivät ikinä leiki kuralammikossa ja joiden koiriakin kannetaan.

Kuraeteistä, jos mitä, olisin perhe-elämäni aikana kaivannut, sekä kunnollista kodinhoitohuonetta. Niitä sentään edelleen laitetaan, varsin hulppeitakin. Jostain syystä kodinhoitohuoneet kuitenkin aina vain halutaan sijoittaa sauna- ja pesutilojen yhteyteen niin, että saunaan kuljetaan pyykkivuoren läpi. Esteetikko minussa huutaa, että ei näin. Itse en ainakaan halua esitellä mahdollisille saunavieraille alushousujani. Vaikka tarkemmin ajatellen, onhan sekin hieman outoa, se vieraiden kanssa saunominen.

Samankaltaisina toistuvia taloja katsellessa aloin kaivata messuille selkeästi erilaisia perheitä ja asukkaita varten suunniteltuja koteja. Erityisesti olisin halunnut nähdä ”lemmikkitaloja”, joissa lemmikkienkin tarpeita olisi huomioitu. Omaan kotiin olen parhaillaan rakentamassa kissahuonetta. Nyt voin jo kertoa, että katonrajassa roikkuu tyytyväisiä tolppasankareita. Kissoille tehty kiipeilytolppa on ollut ahkerassa käytössä.

toimittaja

Marika

Timonen

marika.timonen@avl.fi