Crossnine julkaisi uuden biisin

0
Tapio Lindholm, Vilpertti Salminen, Juha Lahti, Heikki Eskola ja Eemeli Lahti eli Crossnine. (Kuva: Enni Lahti).

MARTTILA, KOSKI. Marttilalaiskoskelainen vai pitäisikö sanoa martinkoskelainen melodista 1970-luvun mallista raskaampaa rokkia soittavan Crossninen ensijulkaisusta tulee kuluneeksi vuosi. Nyt bändi julkaisee järjestyksessään kolmannen oman biisin.

Bändi sai alkunsa sen marttilalaisen biisintekijän Juha Lahden ajatuksesta, että kun ikä alkaa kutosella, pitää päästä soittamaan musiikkia, joka tuntuu kaikkein omimmalta. Oli aika sukeltaa 1970–luvun melodiseen heviin yhdessä tuttujen hyviksi tiedettyjen musiikkimiesten kanssa. Syntyi Crossnine.

Kolme bändin jäsentä eli basisti ja biisintekijä Juha Lahti, laulaja-kitaristi Vilpertti Salminen sekä kitaristi Tapio Lindholm istahtivat juttutuokiolle Salmisen ja Lindholmin kotikunnassa Koskella.

Keikkoja lisää

Bändin ensimmäiseen vuoteen on mahtunut kolmen biisin julkaisu ja muutamia keikkoja.

–Keikkoja saisi olla enemmänkin, mutta meidän genreä on vaikea myydä, kun ei soiteta päivänpolttavia covereita, Lahti sanoo.

Mahdollisuuksia kuitenkin on, sillä meininki Marttilassa ja Koskella soitetuissa keikoissa on ollut hyvä.

–Yleisö hyräilee meidän biisejä mukana, Vilpertti Salminen iloitsee.

Seuraavan kerran bändiä on mahdollisuus kuulla Kuokantalolla loppusyksystä, kun vuorossa on yhteiskeikka punkahtavaa heviä soittavan Softcore Suiciden kanssa. Paikallisesti bändistä tunnetaan ehkä parhaiten koskelaisperäinen rumpali Aleksi Koski.

Salminen ja Lindholm ovat molemmat kitaransoiton opettajia ja soittavat muissakin bändeissä. Lahdella on kokemusta puoliammattilaisen muusikon urasta.

Onko Crossnine työ vai harrastus?

–Crossnine on ehkä työn ja harrastuksen puolestavälistä, Lindholm miettii.

–Biisit nauhoitetaan studiossa vimpan päälle. Ehkä kyseessä on kunnianhimoinen harrastus, Salminen miettii.

Sovitukset ovat bändin yhteisiä.

–Demojen tekemisessä pojallani Eemelillä on suuri rooli. Hän soittaa demoihin rummut ja koskettimet sekä vastaa niiden äänityksestä ja miksauksesta, Juha Lahti kertoo.

Pala sydäntä

Bändin uusin julkaisu, 1.9. suoratoistopalveluihin ladattu Piece of my Heart on Juha Lahden sanoitus ja sävellys, niin kuin bändin aikaisemmatkin julkaisut.

–Biisi on tilannepäivitys elämäni suurimmasta tragediasta, jonka kohtasin yhdeksän vuotta sitten. Biisi ei kuitenkaan ole suruvirsi, vaan laulu, joka piti tehdä nyt. Ehkä tragediasta ei ole tarpeen kertoa sen enempää, vaikka se hyvin tiedossa onkin, Lahti sanoo.

Traagisesta tapahtumasta ja sen seurauksista kertova hidas balladi on biisi, jota voi kuvitella kahden rakastuneen kaksikymppisen hyräilevän illan viimeisenä hitaana. Se ei Lahtea haittaa.

–Sitä voi kuunnella millaisena lauluna haluaa. Tulkinnat ovat vapaat, Lahti sanoo.

Crossnine

Juha Lahti: basso ja biisit

Eemeli Lahti: rummut

Vilpertti Salminen: laulu ja kitara

Tapio Lindholm: kitara

Heikki Eskola: koskettimet