Maailmantilanne lisäsi ymmärrystä, miksi yrityksen pitää rakentaa väestönsuoja

0
Väestönsuojan seinät ovat valmiit, koko rakennus pitäisi saada valmiiksi kuluvan vuoden aikana. (Kuva: Asko Virtanen)

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoella Tyllin teollisuusalueella toimiva Kosken alumiinivalmiste on viime vuosin kasvanut rivakasti. Omia työntekijöitä on tällä hetkellä 36, vuokratyöntekijät ja oman yrityksen laskuun tekevät mukaan luettuna väkeä on viitisenkymmentä.

Viimeisin 1300 neliön laajennus on käytännössä valmis, mutta odottaa vielä lopputarkastusta. Kaikkiaan yrityksen toimitiloissa on neliöitä noin 6000.

–Kun on riittävän iso laajennus, lain mukaan pitää tehdä myös väestönsuoja, kertoo Kosken alumiinivalmisteen hallituksen puheenjohtaja Marko Timonen .

Valmista tänä vuonna

Väestönsuoja on yrityksessä parhaillaan tekeillä. Jykevät seinät ja katto on jo valettu. Valmista pitäisi olla kuluvan vuoden kuluessa.

–Laissa on tarkasti määritelty, millainen väestönsuojan tulee olla. Millainen ilmanvaihto, käymälät tai vesisäiliöt vaaditaan, Timonen kertoo. Määräyksistä jotakin kertoo se, että vaikka Kosken alumiinivalmiste valmistaa ovia, väestönsuojan määräysten mukaiset ovet piti tilata ulkoa.

Valmista väestönsuojaa voi käyttää varastotilana, kunhan se on helposti ja nopeasti tyhjennettävissä.

Timonen myöntää, että nykyinen maailmantilanne on lisännyt ymmärrystä sitä kohtaan, että laki määrää yrityksen käyttämään kymmeniä tuhansia euroja väestönsuojan rakentamiseen.

–Takavuosina väestönsuoja tuntui aika kaukaiselta asialta. Tuntui, että sellaiselle ei olisi tarvetta, mutta se pitää myöntää, että viimeisen puolen vuoden aikana väestönsuojan rakentamisen mielekkyys on kasvanut, Timonen sanoo.

Kiinnostus kasvanut

Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen johtava palotarkastaja Kalle Rantanen kertoo, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on selvästi lisännyt kiinnostusta väestönsuojia kohtaan.

–Kyselyitä on tullut aika paljon ja lisäsimme nettisivuillemme tietoa asiasta. Tietoa löytyy osoitteestavspelastus.fi, Rantanen kertoo.

Se, koska väestönsuoja pitää rakentaa, selviää pelastuslaista.

–Määräykset ovat vuosien kuluessa vaihdelleet, mutta nykyisin väestönsuoja pitää rakentaa, jos tontilla on asumiseen tai työskentelyyn tarkoitettuja neliöitä 1200 tai enemmän. Jos kyseessä on tuotanto-, teollisuus- tai varastotila, raja on 1500 neliötä, Rantanen kertoo.

Väestönsuojia on lähinnä siellä, missä asukastiheys on suuri. Maaseudulla kaikille ei väestönsuojapaikkaa ole. Varsinais-Suomessa ei ole yhtään yleistä väestönsuojaa niille kiinteistöille, joilla ei ole omaa suojaa. Siinä tapauksessa suojautuminen tapahtuu omaan kotiin.