PÖYTYÄ/Yläne. Torstaina 18.5.1972 Esko Rantala oli pellollaan kylvöjä tekemässä, kun hän havaitsi metsän reunassa savua.
–Ajattelin ensin, että siellä on kulotus käynnissä, Rantala kertoo.
Rantalalla kuitenkin heräsi epäilys, ettei kyse sittenkään ollut kulotuksesta. Kylvettyään koneellisen hän lähti tilannetta tarkastamaan.
–Näin valkean puiden välistä ja huutelin, onko joku paikalla.
Kukaan ei vastannut. Rantala lähti takaisin kotiin ja soitti puhelinkeskuksen hoitajalle kysyäkseen, oliko palohavainnosta jo ilmoitettu.
–Joku autoilija oli tehnyt saman havainnon Oripääntieltä, Rantala muistelee.
Rantalan kotipaikka peltoineen sijaitsee Yläneen Tourulan ja Uudenkartanon rajamaastossa, vajaan kolmen kilometrin päässä Oripääntiestä. Metsä oli syttynyt tuleen alle kilometrin päässä Rantalan kodista, Sillanpään tilan mailla.
LAAJAN lehtiartikkelin palosta julkaissut Kunnallinen Viikkolehti kertoi myöhemmin, että metsää tuhoutui kaikkiaan yli 50 hehtaaria. Lehden mukaan ensimmäisen ilmoituksen savun hajusta tekivät TVL:n tietöissä olleet miehet kello 11.40 aikaan, ja kello 12.10 aikaan palo oli paikallistettu Rantakylän pohjoispuolelle.
Tulen todettiin olevan valloillaan kahden hehtaarin laajuisella alueella. Yläneen palokuntien lisäksi paikalle kutsuttiin Pöytyän, Oripään, Auran ja Karinaisten palokunnat. Kuivassa maastossa tuli kuitenkin eteni nopeasti ja kello 14 aikaan paikalle jouduttiin hälyttämään lisää palokuntia. Lopulta tuuli nosti tulen maanpinnasta puiden latvoihin ja palo alkoi edetä latvapalona.
Rantasen muistin mukaan pääosa sammutuksesta tehtiin kuivasammutuksena. Paloalueelle raivattiin palokäytäviä ja hosien kanssa yritettiin ohjata tulta. Myös vastavalkioita käytettiin. Kunnallisen Viikkolehden artikkeli vahvistaa Rantasen muistikuvan.
Sammutustöitä haittasi lehden mukaan tuntuvasti, ettei palokeskukseen johtanut teitä, joita myöten paloautot olisivat päässeet paikalle. Toisaalta, esimerkiksi Yläneen palokunnilla ei Yläneen VPK:n Rauli Jääojan mukaan tuolloin vielä ollut säiliöautojakaan. Joillain muilla kuitenkin oli, sillä lehtiartikkelin mukaan Yläneen-Oripään maantielle saatiin perustettua torjuntarintama, jossa oli käytettävissä palokuntien säiliöautoja ja ruiskuja.
KAIKKIAAN paloa oli sammuttamassa 26 palokuntaa, parisataa varusmiestä sekä runsaasti vapaaehtoisia paikkakuntalaisia, kuten Rantala.
–Oli se kovaa hommaa, mutta ei siinä ehtinyt pelkäämään, vaikka välillä sai savua keuhkoihin, Rantala toteaa myöntäen kuitenkin, että palon keskellä itsensä tunsi heikoksi.
Hän muistuttaa metsäpalojen arvaamattomuudesta ja vaarasta joutua saarroksiin. Lehtiartikkelikin kertoi palon hypänneen suon ja Oripääntien yli sekä vaihdelleen suuntaa.
Tulen eteneminen saatiin lehden mukaan pysäytettyä yöllä kello 2.30 aikaan ja jälkisammutustyöt kestivät useita päiviä.
AIKAA tuosta on kulunut 50 vuotta. Rauli Jääojan muistin mukaan yhtä suurta metsäpaloa ei Yläneellä ole koettu sen jälkeen.
Suurpalo lähti liikkeelle niin sanotun Hurskaanluolan eli Varkaankiven luota. Paikka tunnettiin eräänlaisena nähtävyytenä ja ilmeisesti se tuolloinkin oli houkutellut kävijöitä luokseen. Lehtiartikkelin mukaan kiven läheisyydestä löydettiin melko tuore nuotio. Varmuudella ei kuitenkaan voitu sanoa, lähtikö tuli siitä liikkeelle.
Paloalue oli lehtitiedon mukaan pituudeltaan noin 1,7–1,8 kilometriä ja leveys vaihteli 50 metristä 400 metriin. Palossa meni tiettävästi useamman omistajan metsää, joskaan kovin hyvänlaatuista metsä ei lehden mukaan ollut. Palon jälkeen metsä taimettui Rantalan mukaan aika hyvin.
Tänä päivänä metsäpalosta ei nopealla silmäyksellä näe enää jälkeäkään. Vain metsän olemus paljastaa, ettei olla kovin vanhassa metsässä. Järeiden ikihonkien sijaan nähtävillä on kapoisaa mäntyvoittoista sekametsää. Toisaalta, mahtoiko metsä kovin komeaa ennen paloakaan olla? Ei ainakaan lehtiartikkelin mukaan.
Varkaankiven ympäristö on kivikkoista ja kallioista, kuin jättiläinen olisi heitellyt valtavia kivenlohkareita. Kivenlohkareistakaan ei enää arvaa, että tuli on joskus nuollut niiden pintaa. Sammalet, jäkälät ja marjoja notkuvat mustikanvarvut kätkevät metsän tulisen menneisyyden. Vain harjaantuneempi silmä ehkä huomaisi, miten palo on metsää muuttanut.
Tietä vanhalle palopaikalle ei edelleenkään johda, eikä kunnollista polkua. Varkaankiven nähtävyysarvo lienee haihtunut palon myötä ihmisten mielistä.
Huolimaton tulen käsittely suurin syy metsäpaloihin
Maastopalojen yleisin syy on pelastuslaitoksen tilastojen mukaan ihmisen toiminnassa eli käytännössä huolimattomassa tulen käsittelyssä. Toiseksi yleisin syy on salama.
Varsinais-Suomen suurimmat yhtenäiset metsäalueet löytyvät Yläneen ja Mynämäen välistä sekä Salon itäpuolelta.
–Käytännössä yli 10 hehtaarin metsäalueita löytyy kaikkialta Varsinais-Suomesta, jolloin laajempi metsäpalo voi syttyä lähes missä tahansa, aluepalopäällikkö Sebastian Holm Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta varoittaa.
Varsinais-Suomessa on metsien turvana tiheä paloasemaverkosto, 83 paloasemaa. Toimintaa on hiottu laajojen metsäpalojen välttämiseksi.
–Metsäpalovaroituskautena toimitaan etupainotteisesti. Esimerkiksi jos keskellä metsää on pienehkö tulipalo, tilannepaikalle hälytetään pelastusjoukkue, Holm kertoo ja toteaa, että kohteen tavoittamisen tai paikantamisen kestäessä palo voi laajentua suuremmaksi.
Pelastusjoukkueeseen kuuluu päivystävä palomestari, 3–4 sammutusautoa ja kaksi säiliöautoa. Metsäpalovaroituksen aikana Varsinais-Suomessa lentää 1–2 kertaa päivässä metsäpalojen tähystykseen tarkoitettu pienlentokone.
Metsäpaloja torjutaan pääosin paloasemien normaalilla kalustolla. Lisäksi alueella on käytettävissä sopimuspalokuntien mönkijöitä maastossa liikkumiseen.
–Vesihuoltoon voidaan käyttää säiliöautojen lisäksi Kaarinan ja Kuusiston VPK:n muodostamaa vesihuoltoryhmää, jolla on käytössä erikokoisia pumppuja ja runsaasti letkukalustoa, Holm kertoo ja lisää, että metsäpaloissa hyödynnetään myös Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien sammutuspusseilla varustettuja helikoptereita.
METSÄPALOJEN ehkäisemisessä auttaa hyvä metsänhoito ja metsätieverkoston ylläpito.
–Elinvoimainen ja hyväkasvuinen metsä ei ole niin alttiina tuhoille, Metsänhoitoyhdistys Auranmaan toiminnanjohtaja Tommi Laurila sanoo ja toteaa, että metsätieverkoston avulla sammutuskalustoa saadaan metsäpalon sattuessa nopeasti kohteeseen.
Hän kiittelee tehokasta kulovalvonta, jonka ansiosta metsäpalot yleensä havaitaan, kun ne ovat vielä pieniä.
Metsäpalon jälkeen uudistamistoimenpiteet ja menetelmät riippuvat Laurilan mukaan kasvupaikasta, sen rehevyydestä ja maalajista.
–Aika nopeasti palon jälkeen tapahtuu myös luontaista taimettumista, kun maanpinnalla ei ole enää kasvillisuutta taimettumista haittaamassa.