Vaimoni naamakirjaan pärähti viime viikolla hauska video, missä raisiolainen orava tunki poskiinsa pähkinöitä. Muistan kyllä koulukirjoista lukeneeni, että orava kerää talvivarastoja, mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, miten se varastot kerää. Posket pullolleen ja varastolle. Talvi on tulossa.
Pulloposkinen orava on koomisen näköinen, mutta sille on turha naureskella. Ihmisellä ei ole pulleita poskia, mutta vaistot ovat yhtäläiset. Ihminen löytää helposti sisäisen hamsterinsa – tai pulloposkisen oravan.
Keväällä suunnittelin muuttavani puolet nurmikosta pottumaaksi vastalauseena ikävän itänaapurin aiheuttamalle ruoka- ja energiakriisille. Se jäi tosin toteuttamatta. Aikaisempien vuosien tapaan kylvin lähinnä yrttejä ja salaatteja pikku kasvimaalle, joten pottulaari on tyhjä.
Polttopuita tein metsäisen tonttimme antimista sentään reilusti. Niin reilusti, että patterit voi pitää kiinni pitkälle syksyyn ja talvellakin hyvin pienellä. Varmaan riittävät, ajattelin vielä kuukausi sitten. Helmasyntini ahkera tiedotusvälineiden seuraaminen sai kuitenkin miettimään, että josko vielä vähän tarvittaisiin, koivuakaan ei ole omasta takaa yhtään ja siitä tulee niin mukava tuoksukin.
Ei muuta kuin peräkärry auton perään ja tutun klapikauppiaan luokse. Siellähän oli tunnelma kuin perävaunujen kokoontumisajoissa. Porukkaa oli paikalla Turusta saakka. Tilanteen vahvisti Auranmaan klapikauppiaille tehty soittokierros. Moni on jo varastonsa myynyt, joillakin on tilauksia niin paljon, että niiden purkamiseen menee kuukausia. Myydyt määrät ovat olleet isompia kuin aikaisempina vuosina.
Asioissa on aina monta puolta. Ikävän itänaapurin päätös pistää sähkömarkkinat sekaisin vääntämällä kaasuhana kiinni on hyvä muistutus siitä, että kotimainen energianlähde on monellakin tapaa järkevä vaihtoehto. Eikä säästökään ole pahitteeksi. Öljylämmityksen vaihtaminen hakkeeksi tuo myös säästöjä niin kuin klapin polttaminen takassakin.
Olen aina suhtautunut epäilevästi siihen, että ihminen vanhetessaan mitenkään viisastuisi, mutta ainakin vyötärö tuntuu niin tekevän. Se kerää talvivarastoa vuosi vuodelta sitkeämmin. Mitä enemmän ikää tulee, sitä hanakammin kesän grillailut tuntuvat kertyvän vyötärölle – ja pysyvän siinä. Ei auta vaikka kuinka pyöräilisi vanhenemista pakoon monta kertaa viikossa. Kunto kyllä tuntuu kohoavan, mutta vararavinto pysyy vyötäröllä yhtä varmasti kuin maapähkinät oravan poskissa.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi