Yrittäjyys tuntuu koko kropassa – ”Kiittävä palaute antaa iloa, ravintolan portaissa ravaamisesta seuraa kipua”

0
Tanja Leino on todennut yrittäjyyden olevan iloja ja suruja antava kokonaisvaltainen elämäntapa.

KOSKI. Juhlapalvelu Tanja Leino Oy:tä ja KARA-ravintolaa pyörittävä Tanja Leino , 50, sanoo hintojen nousun, työvoimapulan ja byrokratian koettelevan toisinaan motivaatiota. Siitä huolimatta hän kokee tehneensä oikean uravalinnan ryhtyessään yrittäjäksi.

Sastamalasta kotoisin oleva Leino haaveili lapsena lastenhoitajan tai opettajan ammatista, mutta peruskoulun käytyään hänelle iski halu päästä nopeasti työelämään. Niinpä ammattikoulussa tarjolla ollut kaksivuotinen keittiöapulaisen tutkinto tuntui parhaalta vaihtoehdolta.

– Yllättäen innostuin ensimmäisenä yleisjaksovuotena opiskelemaan enemmänkin keittiöalaa ja kävin kolmivuotisen ravintolakokkilinjan. Sillä tiellä olen edelleen, Leino kertoo.

Koskella hän on asunut 22 vuotta. Alun perin perheen oli määrä piipahtaa paikkakunnalla, kunnes Loimaalta olisi ollut ostettavissa sopiva talo. Parempaa paikkaa ei ole vieläkään löytynyt ja väliaikaisesta on tullut pysyvää.

Työ juhlissa on ihanaa

Haave yrittäjyydestä kutkutteli Leinon mielessä pitkään, ennen kuin hän rohkeni tarttua toimeen. Sopiva hetki koitti vuonna 2007, kun kokin töistä tuli taukoa ja 30 vuotta Koskella toiminut pitopalveluyrittäjä oli jäämässä eläkkeelle.

Nimenomaan pitopalvelun hoitaminen kiehtoi Leinoa.

– Kai siksi, että lapsuudenkodissani ei juuri koskaan järjestetty juhlia, hän tuumailee.

Yrittäjänä Leino uurastaa juhlien parissa keväästä syksyyn ja toki joitain kekkereitä on sesongin ulkopuolellakin, pikkujoulukautta unohtamatta.

Vaikka pitopalvelu vaatii kovaa fyysistä uurastamista ja pilkuntarkkaa aikataulujen noudattamista, mukavampaa työtä Leinon on vaikea kuvitella. Hän nauttii, kun tarjottavat ruoat maittavat ja ne istuvat saumattomasti vaikkapa hääparin toiveisiin.

Muistotilaisuuksissa Leino kokee onnistuneensa, jos yhteinen ateria, esimerkiksi vanhan polven suosima herkullinen karjalanpaisti, innoittaa tuomaan esiin mukavia ajatuksia vainajasta.

Aina joskus Leino unelmoi järjestävänsä kansanjuhlia, oikein isoja festivaaleja useine esiintyjineen. Kerran kesässä hän elää unelmaa todeksi Kosken Kohauksessa, jossa KARA:lla ja tilatuilla artisteilla on merkittävä rooli.

Sähkömurhe painaa mieltä

Jutustelun kääntyessä ravintolakiinteistöön Leino vakavoituu. Asiakasvirtaa on mukavasti ja paikat ovat reilut kolme vuotta sitten tehdyn remontin jäljiltä kelpo kunnossa, mutta yrittäjän mieltä painaa pian edessä oleva sähkösopimuksen uusiminen.

– Näyttää siltä, että ravintolan vuotuinen sähkölasku tulee jatkossa olemaan 21 000–25 000 euroa, Leino huokaa.

Vaikka hän miten laskee, sähkö on yrityksen tuottoihin nähden liian kallista.

Periaatteenaan Leinolla on pelata varman päälle: viivan alle pitää jäädä katetta ja laskut on maksettava ajallaan. Kalliin sähkön edessä hän on valmis miettimään jopa ravintolan sulkemista ja keskittymään pelkkään pitopalveluun.

Toinen hankala asia on osaavan työvoiman rekrytointi. Koronan tullen Leino joutui monien muiden ravintoloitsijoiden tapaan lomauttamaan taitaviksi kouliutuneet työntekijänsä. He löysivät nopeasti töitä muilta aloilta ja uusien saaminen on osoittautunut vaikeaksi. Työntekijöiden täytyisi olla lähiseudulta, kun polttoaineiden hinnat ovat mitä ovat.

Leino on paikannut työvoimapulaa omin voimin niin paljon kuin on jaksanut. Vanha kiinteistö ei ole järin ergonominen työympäristö, ja jatkuva portaissa ravaaminen painavien kantamusten kera tuntuu kipuna polvissa.

Puolisolle kiitos

Ilman puolison apua yrittämisestä ei olisi tullut mitään. Tanja Leino antaa ison kiitoksen miehelleen, joka on hoitanut lapset ja kodin, kun hän on ollut työkeikoilla.

Leino arvelee yrittämisen kasvattaneen jälkikasvunsakin huomaamaan, ettei raha kasva puissa.

– Lapset löysivät aina itse kesäduuninsa, kun vaarana oli joutua äidin töihin tiskaamaan.

Nyt viimeinenkin kolmesta lapsesta on muuttanut omilleen, minkä myötä koti tuntuu tyhjältä.

Edessä on uusi elämänvaihe, jonka suuntaa Leino aikoo miettiä syyskuun lopussa lomamatkalla Kaliforniassa. Se on samalla hänen 50-vuotismatkansa.

Yrittäjäpäivää vietetään maanantaina 5.9.22. Kuluva viikko 36 on yrittäjäviikko, jolloin yrittäjäjärjestöt kannustavat kansalaisia syventymään yrittäjyyteen liittyviin asioihin.