Karinaisten VPK:lle kärkiyksikkö

0
Karinaisten VPK:n talolta on loppukesästä lähtien saattanut lähteä hälytykseen vain yksi kolmen hengen kärkiyksikkö, kertovat Toni Suvanto, Marko Saarinen ja Mika Virtanen. Kuva: Asko Virtanen

PÖYTYÄ/Karinainen. Karinaisten VPK:n kärkiyksikkö aloitti toimintansa loppukesällä.

–Käytännössä kärkiyksikkö tarkoittaa sitä, että onnettomuuspaikalle voi lähteä ensimmäiseksi kevyempi yksikkö, missä on vain kolme miestä, joista kaksi on savusukeltajaa, kertoo VPK:n päällikkö Marko Saarinen.

Kärkiyksikön toiminta-alue kattaa koko Loimaan seutukunnan. Käytännössä varsinkin päivälähtöihin on monessa kunnassa vaikeuksia saada riittävästi väkeä, koska työpaikat valuvat maaseudulta keskuksiin. Talouden rakennemuutos vaikeuttaa siis myös VPK-toimintaa.

Karinaisissa on toistaiseksi riittänyt lähtijöitä, vaikka lisää porukkaa mahtuisi myös Karinaisten VPK:n vahvuuteen.

Kärkiyksiköitä on maakunnassa kaikkiaan neljä. Aikaisemmin hälytykseen lähti aina iso sammutusauto, jonka vahvuus on kuusi. Kärkiyksikkö on siis pienempi, minkä ansiosta savusukeltajia jää vielä reserviinkin.

Pakettiautolla liikkuva kärkiyksikkö on myös nopeammin palopaikalla. Vettä siinä ei ole, mutta letkuja on, joten ne voidaan laittaa valmiiksi, kunnes isompi auto ehtii paikalle. Kärkiyksikön mukana tulleet voivat myös tehdä alkusammutustiedustelun ennen isomman auton saapumista.

Palkkaa harrastuksesta

Myös palo- ja pelastustoimi siirtyy vuodenvaihteessa osaksi hyvinvointialuetta. Muutos on kuitenkin pieni, koska toiminta on jo pitkään ollut maakunnallista. Palo- ja pelastustoimi nojaa kaikkialla muualla kuin suurissa kaupungeissa VPK-toimintaan eli vapaaehtoisvoimiin.

–Kun paloauto lähtee hälytykseen, moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, että kyse on vapaaehtoistyöstä. Lisäksi se, että työntekijä pääsee keikalle kesken työpäivän, vaatii joustavuutta myös työnantajalta, Saarinen sanoo.

Hän muistuttaa, että lähimmäisten auttamisesta saatavan hyvän mielen lisäksi VPK tarjoaa mahdollisuuden kouluttautua ja vielä rahaakin.

–Hälytyksiin kuluvasta ajasta VPK-lainen saa saman palkan kuin päätoiminen palomies. Tämä on harrastus, josta vielä maksetaankin, varapäällikkö Toni Suvanto tiivistää.

Ei tosikoille

Karinaisten VPK on perinteisesti ollut paikkakunnan kokoa suurempi.

–Hälytysosastossa on 27 henkeä, toiminnassa on mukana yli 50, Saarinen sanoo.

Karinaisten VPK:n hallituksen puheenjohtaja Mika Virtanen muistuttaa, ettei VPK-toimintaan osallistuminen edellytä savusukeltajilta vaadittavien kuntotestien läpäisemistä. Tehtäviä riittää kyllä muillekin sukupuoleen ja ikäänkin katsomatta.

–Hälytysosastossa on myös naisia, mutta enemmänkin mahtuisi mukaan. Yläikärajaa ei ole, kunhan kunto on riittävä. Hälytysosaston toimintaan voi osallistua, kun on kuusitoista täyttänyt, hälytyksiin mukaan lähtö edellyttää kahdeksantoista vuoden ikää, kertoo varapäällikkö Toni Suvanto.

Tosikoille hän ei kuitenkaan VPK-harrastusta suosittele. Eteen tulee monenlaisia tilanteita, joiden käsittelyssä hyvä porukka ja hurtti huumori ovat avuksi.

 

Karinaisten VPK:n toimintaan on mahdollista tutustua 26.11. valtakunnallisena Päivä paloasemalla -tapahtumapäivänä.