KOSKI. Yli 20 vuotta hoitoalalla yksityisellä puolella sekä Tyksin eri osastoilla työskennellyt koskelainen Jenni Pelkonen irtisanoutui vakituisesta sairaanhoitajan työstään heinäkuussa. Hän sanoo pyöritelleensä asiaa jo vuosia, sillä alitajuisesti hän on jo pitkään tiennyt, ettei jaksa alalla eläkeikään saakka.
–Meille hoitoalan ihmisille on jo vuosia ollut selvää, että työntekijöitä on liian vähän. Korona katkaisi kamelin selän monelta lopullisesti, hän tiivistää alan tuntoja ja sanoo, että alituinen kiire vie omasta työstä kaiken ilon.
Hoitajien arkipäivää on tehdä jatkuvasti tuplavuoroa ja tulla vapaapäivinä töihin. Krooninen pula käsipareista on johtanut Pelkosen mukaan myös siihen, että hoitoja jätetään tekemättä.
–Jotta ehdin antamaan ruoat ja lääkkeet, voin joutua karsimaan pois esimerkiksi haavahoidot ja pesut. Eettinen kuorma on ihan valtava, koska sitä haluaisi kuitenkin tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista.
Paineet näkyvät myös työntekijöiden keskinäisissä suhteissa. Pelkonen sanoo aina olleensa aktiivinen herättämään keskustelua työn laadun ja olosuhteiden parantamisesta. Sitä ei ole kuitenkaan katsottu hyvällä, vaan Pelkosta on syytetty lääkärien suunnalta muun muassa niskuroinnista ja vallankäytöstä. Myös hänen työkykyään on epäilty. Toisaalta, jos hän on pitänyt potilaidensa puolta, että he saisivat sitä hoitoa, jota ovat tulleet hakemaan, kollegoiden kanssa on tullut riitoja.
–Nämä seikat osoittavat, mikä sietämätön kuorma työyhteisössä on, ja se on jatkunut jo vuosia.
Useat kollegat ovatkin joutuneet olemaan pois töistä uupumuksen takia. Niin myös Pelkonen.
–Minulla on ollut viimeisen kuuden-seitsemän vuoden aikana työuupumusjaksoja, enkä ole esimerkiksi vuosiin tehnyt enää vuorotyötä.
Raha edellä
Vuonna 2000 lähihoitajaksi valmistunut Jenni Pelkonen sanoo jo varhain tajunneensa, että raha on hyvin määräävä tekijä alalla. Erityisesti yksityisen puolen hoiva-alayrityksissä. Hänen ollessa töissä vanhustenhoidossa kävi hyvin pian selväksi, että kaikessa koitettiin nipistää. Esimerkiksi vaippoja ei ollut saatavissa aina tarpeeksi, ja nuoren hoitajan oli laskettava tarkkaan, kuinka usein niitä voi vaihtaa. Hoitotarvikkeet tai ruoka saattoivat puolestaan olla huonolaatuisia ja virikkeitä oli liian vähän.
–Se kaikki soti omaa ammattietiikkaa vastaan, koska olen aina ollut kauhean tarkka, että annan mahdollisimman hyvää hoitoa. Sitten, kun ei ollut välineitä siihen, se oli todella ristiriitaista.
Myös hoitajamitoitus oli jo silloin liian pieni, ja esimerkiksi vanhusten ulkoiluttaminen oli seikka, johon oli harvoin aikaa.
Kolmen vuoden päästä valmistumisesta Pelkonen päätti lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Hän toivoi tutkinnon avaavan uudenlaisia työmahdollisuuksia ja tuovan lisää palkkaa.
–Palkan suhteen huomasin kuitenkin aika nopeasti, ettei se vastannut lainkaan sitä, mitä kasvanut vastuu ja monipuolistunut työnkuva olisi vaatinut. Käytännössä peruspalkka nousi vain parisataa euroa.
Uutta suuntaa elämälle
Kun maailmanpoliittinen tilanne nosti polttoaineen hinnat pilviin, Jenni Pelkonen laski, ettei hänellä ole enää varaa ajaa päivittäin Koskelta Turkuun.
–Sairaanhoitajan peruspalkka on niin pieni, että jo sitä ennen oli aivan kiikun kaakun, kannattaako minun käydä Turussa. Nyt se ei enää kannata, hän toteaa.
Pieni palkka ja haastavat työolosuhteet johtivat lopulta siihen, että Pelkonen päätti vaihtaa alaa. Kesäksi hän pestautui puolisonsa yritykseen maalaamaan taloja ja nyt syksyn tullen hän aloitti sosiaali- ja terveysalan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavat opinnot.
–Se on väylä pois kliinisestä hoitotyöstä. Voisin kuvitella, että olisin tulevaisuudessa mukana esimerkiksi työn kehittämisessä ja tutkimuksessa, hän pohtii tulevaisuuttaan.
Opiskelujen ohella talviaikaan hän kertoo tekevänsä hoitoalan keikkatöitä yksityisen rekrytointiyrityksen kautta. Hän sanoo tuntipalkkansa olevan nyt monta euroa parempi kuin vakituisena.
–Se kertoo siitä, että työvoimapula on huutava, koska keikkaa tekeville ollaan valmiita maksamaan niin paljon enemmän.
Pelkonen ei käsitä lainkaan, miksi kovan luokan ammattilaisia ei arvosteta.
–Esimerkiksi erikoissairaanhoidossa työskentelevät ovat osaajia, jotka ovat harjaantuneet työhönsä pitkän uransa aikana. Sitä työtä ei opita koulunpenkillä.
Hän tietää myös, että nuoret ja alalle tulevat eivät ole enää valmiita mihin tahansa. Kun hänen nuoruudessaan kesätöitä alettiin hakea jo tammikuussa, nyt opiskelijat valikoivat hyvin tarkkaan, mihin he menevät. Siksi Pelkonen pelkää, etteivät tällä viikolla päätökseen saadut palkkaneuvottelut välttämättä pelasta alaa.
–Houkuttelevuuden eteen pitäisi tehdä paljon enemmän töitä, eikä pelkkä raha ole enää se ratkaisu.
Työntekijäpuolen mukaan hoitajien palkat nousevat viiden vuoden aikana yli 17 prosenttia. Pelkonen on kuitenkin hyvin epäileväinen, että korotusasia on näin yksinkertainen.
–Mitä olen nyt seurannut mediakeskustelua ja lukenut valtakunnansovittelijan esitystä, olen hyvin skeptinen, että korotus tulisi suoraan kaikille. En ainakaan itse lähtisi tältä pohjalta enää takaisin.