Digikahvilasta digiosallisuutta ikääntyneille

0
Lauri Honkalan Koskella syksyllä käynnistämät digikahvilat ovat olleet suosittuja.

KOSKI. Koskella on löydetty toimiva tapa tuottaa ja tarjota digitukea ikääntyneille. Digitaitoja ikääntyneille -hankkeen puitteissa, ja yhteistyössä Eläkeliiton paikallisyhdistyksen kanssa, järjestetyt digikahvilat ovat olleet suosittuja ja keränneet runsaasti osallistujia. Hanketyöntekijä Lauri Honkala on laskenut syksyn keskiarvoksi 25 kävijää, mikä on hänen mukaansa varsin paljon pienellä paikkakunnalla.

Digitaitoja ikääntyneille -hankkeessa on tarjolla kolmen tason digitukea. Henkilökohtaista opastusta voi saada Yhdistystalolla tai asiakkaan kotona tapaamisajan varaamalla. Yhdistystalolla pidettävissä maksuttomissa digikahviloissa asioita käydään läpi yleisemmällä tasolla rohkaisten ja kannustaen kokeilemaan älylaitteiden käyttöä.

Honkalan mukaan alunperin oli ajatus, että digikahviloissa olisi jaettu opastusta kahvittelun lomassa yhdessä jutellen. Kävijämäärän runsauden vuoksi tilaisuudet ovat muodostuneet enemmän luentomaisiksi. Kysymyksiä voi kuitenkin edelleen esittää ja neuvoja voi myös saada muilta osallistujilta.

DIGIKAHVILOISTA on ollut hyötyä ja iloa myös niille, jotka jo käyttävät älylaitteita mutta haluavat oppia lisää.

–Täällä on saanut vinkkejä ja ajatuksia, jotka ovat jääneet itämään ja joita on halunnut tutkia lisää kotona. Paljon on tullut sellaisia asioita, joita aiemmin ei ole tohtinut kysyä, Tuula Simola sanoo.

Simolalle tietokoneet tulivat tutuiksi jo työelämässä. Eläkkeelle jäädessään hän hankki ensin tabletin.

–Ajattelin, etten pysy hengissä, jos ei ole konetta, Simola kertoo.

Nykyisin Simolalla on myös tietokone, mutta eniten hän käyttää kännykkää. Kännykällä hän sanoo tekevänsä lähes kaiken laskujen maksamisesta ajanvarauksiin ja tietohakuihin. Neuvoja ja apua hänkin silti kaipaa, sillä esimerkiksi tietokonekieli tuottaa välillä vaikeuksia ymmärtää.

–Digimaailma on niin laaja käsite. Muutoksia tulee koko ajan ja mahdollisuudet ovat lisääntyneet, Simola lisää.

Myös Heikki Vesaselle tietokoneet ovat tuttuja, mutta hän kokee digikahviloissa saadun kertauksen hyödylliseksi. Erityisesti hän kaipaisi neuvoja tiedostojen järjestämiseen ja pilvipalveluiden käyttöön. Muun muassa niihin asioihin Honkala lupaakin palata ensi vuoden digikahviloissa. Muita tulevia käsiteltäviä asioita ovat esimerkiksi sosiaalisen median kanavat, lippujen tilaaminen netissä ja tietokoneen päivitykset.

HONKALAN mukaan ikääntyneiden kysymykset koskevat useimmiten esimerkiksi sähköpostin käyttöä, valokuvien ottamista, tallentamista ja siirtämistä tai ylipäätään laitteen hankintaa. Viimeisen parin vuoden aikana on hänen mukaansa ollut nähtävillä suuntaus, jossa kiinnostus on keskittynyt älypuhelimiin.

–Noin 75 prosenttia kysymyksistä liittyy älypuhelimiin ja 25 prosenttia tietokoneisiin, Honkala kertoo.

Koskella kokeiltua digituen tuottamisen mallia hän pitää onnistuneena. Palvelu kuitenkin tuotetaan hankkeena, joten digituen jatkosta ei ole varmuutta. Honkala pohtiikin, voisivatko alueen kunnat yhteistyössä löytää yhteisen tavan, jolla tuottaa palvelua ja lisätä ikääntyneiden digiosallisuutta.


VINKKEJÄ

Lisätietoja Kosken kunnan tarjoamasta digituesta löytyy osoitteesta www.koski.fi/digitaitoja. Henkilökohtaista, kiireetöntä digiopastusta saa varaamalla ajan hanketyöntekijältä sähköpostitse lauri.honkala@koski.fi tai soittamalla 044 744 1288.

Apua, tukea ja maksutonta opastusta digipulmiin tarjoaa muun muassa Enter ry, jonka nettisivut https://www.entersenior.fi/ on laadittu selkokielellä ikäihmiseltä ikäihmiselle.

Myös Ylen Digitreenit tarjoaa apua ja niksejä puhelimen, tietokoneen ja digipalvelujen käyttöön. Digitreenit löytyy netistä osoitteesta https://yle.fi/aihe/digitreenit ja Facebookista Digitreenit-nimellä.