Niin turhaa ja niin aineellista

0

Mikä yhdistää terassilämmitintä, liiallista lihankulutusta, kertakäyttögrilliä, korjauskelvotonta elektroniikkaa, pikamuotia, fleecekangasta, muovikassia, muovista kananmunakoteloa, hyönteisansaa ja hajustettua roskapussia?

Suomen Luonto -aikakauslehti on valinnut kyseiset tavarat ja asiat viimeisen kymmenen vuoden aikana vuoden turhakkeiksi. Tämänvuotiselle vuoden turhakkeelle löytyy järkeenkäypä selitys energiakriisistä: ”Yksittäisistä laitteista eniten energiaa käytössä kuluttavat terassilämmittimet ja sähkögrillit, heti saunankiukaan jälkeen. Koska terassilämmitintä käytetään ulkona, sen tuottama lämpö ilahduttaa vain hetken, kunnes se valuu harakoille.”, kerrotaan Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

Mitä kaikkia turhakkeita sitä onkaan tullut hankittua ja saatua. Keittiöni kätköistä löytyy muun muassa joululahjaksi saatu pizzaleikkuri, joka on niin tylsä, että sillä voi leikata korkeintaan murotaikinaa. Lahjaksi on tullut saatua myös porkkanateroitin, jolla voisin teroittaa porkkanaa, jos jostain syystä niin haluaisin tehdä. En ole halunnut. Vaan eipä niitä kehtaa poiskaan heittää, kun ne on kerran joululahjaksi saatu.

Moiset turhakkeet pistävät kyllä miettimään, että aineettomilla lahjoilla on puolensa. Ei tietenkään etu-, taka-, ylä- tai alapuolta, koska niissä ei ole ainetta, vaan sellaisia kuvainnollisia puolia.

Viime aikoina on tullut tuumailtua aineettomuutta. Luulin ostaneeni kaupasta lähes täydellisiä vierasvarapipareita. Ne ovat hiivattomia, gluteenittomia ja maidottomia – siis melkein aineettomia ja myös mauttomia. Sopisivat teoriassa ihan kaikille, tosin tuskin kukaan niitä haluaa syödä.

Oivalsin olevani lähellä aineettomien jouluajatusten ydintä. Jos vielä olisin jättänyt piparipaketin ostamatta, lopputulos olisi ollut aivan täydellinen.

Aineettomat joululahjat tuntuvat olevan tänäkin jouluna hitti. Nyt jopa Lounais-Suomen Jätehuolto suosittelee tiedotteessaan antamaan aineettomia joululahjoja. Lieneekö kyseessä kauniit aatokset vai onko yhtiöllä ketunhäntä kainalossaan: jos kaikki joululahjat olisivat aineettomia, voisi jätehuollon väki kenties joululomailla pidempään. Toisaalta jos kaikki elintarvikkeet ja muut hyödykkeet muuttuisivat aineettomiksi, emme tarvitsisi Lounais-Suomen Jätehuoltoa enää mihinkään. Toisaalta myös hengissä pysymisestä tulisi aika lailla nykyistä haasteellisempaa.

Eli kai tässä jotain ainetta tarvitaan joulunakin, vaan ei kuitenkaan turhaa.

tuottaja
Sirpa Virtanen
sirpa.virtanen@avl.fi