PÖYTYÄ. –Älä sitten semmoista juttua tee, missä kovasti kehutaan, Tommi Pekkala evästää toimittajaa juttutuokion päätteeksi. Yritetään, vaikka mieli kyllä tekisi ja syytäkin olisi.
98-vuotiaan Pekkalan elämään on mahtunut paljon ja mahtuu edelleen.
Tommi Pekkala on yksi harvoista elossa olevista pöytyäläisistä sotaveteraaneista ja todennäköisesti viimeinen sotainvalidi.
–Astuin palvelukseen 18-vuotiaana Hyrylässä. Sieltä tie vei Ristinummelle aliupseerikouluun. Syksyllä 1943 tuli aika siirtyä rintamalle konekivääriryhmän johtajaksi, hän kertoo.
Pekkala haavoittui kesällä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana Ihantalassa. Toipuminen sotasairaalassa kesti puolitoista vuotta. Kotiutuminen tapahtui vasta vuonna 1946.
Räjähtävästä luodista kasvoihin haavoittunut Pekkala on kuitenkin niitä, jotka katsovat asioiden valoisia puolia. Siitäkin huolimatta, että sodan jälkeen on pitänyt katsoa yhdellä silmällä.
–Aika hyvin minä olen pärjännyt. Esimerkiksi moni jalkansa menettänyt on ollut paljon vaikeammassa asemassa, hän miettii.
Aikaa rintamalla hän ei muistele pahalla, vaan kertoo olevansa iloinen siitä, että sai olla puolustamassa Suomea.
–Kaikkeen tottuu, kun asennoituu oikealla tavalla. Ajattelin, että käy sitten niin kuin käy, Pekkala kertoo.
Hän seuraa maailman tapahtumia tiiviisti – nykyään usein surullisena.
–Se on hirvittävää, mitä Ukrainassa tällä hetkellä tapahtuu. Varsinkin siviilien kokema kärsimys järkyttää. Kyllähän Suomeakin silloin pommitettiin, mutta pääasiassa sotaa käytiin sotilaiden kesken rintamalla, Pekkala sanoo.
42 aihetta iloon
Maailmanpoliittisesta tilanteesta huolimatta ilonaiheita on korkeaan ikään ehtineen miehen elämässä paljon. Suurimpia ilonaiheita on tarkalleen ottaen 42: neljä lasta, 12 lastenlasta ja 26 lastenlastenlasta.
Tytär Tiina Säylä käy tervehtimässä isäänsä monta kertaa viikossa.
–Tänne on aina mukava tulla, kun isällä on niin positiivinen asenne elämään ja hän on hyvin perillä asioista, Tiina Säylä kertoo.
Pitkän iän salaisuus ei Pekkalan mukaan ole mikään salaisuus:
–Liikunta. Joka päivä pyöräilen kuntopyörällä puoli seitsemästä seitsemään ja jumppaan. Kerran viikossa käyn Huittisissa vesijuoksussa, Pekkala kertoo. Huittisiin ja muualle hän liikkuu edelleen omalla autolla.
Liikunta on ollut aina tärkeä osa Pekkalan elämää. Rakkain laji on ollut hiihto, mutta pyöräily hyvä kakkonen.
Parhaana hiihtovuotena 1990–luvun alkupuolella kilometrejä kertyi kolmisentuhatta. Kilometrien kerryttämistä on helpottanut Lapissa sijaitseva mökki. Pirkan hiihdoissa ja Finlandia hiihdoissa on tullut moneen kertaan koeteltua omaa kuntoa.
Putkelta polkemaan
Pyöräreissuista mieleen on jäänyt esimerkiksi Kilpisjärveltä Tornioon taitettu 500 kilometrin kahden päivän matka.
Mieleen on jäänyt sekin, kun 10–vuotias Tommi-poika pyöräili isoveljiensä kanssa Virroilta Pöytyälle ilman yöpymistä.
–Ei silloin ollut kuin aikuisten pyöriä enkä ylettynyt satulaan. Vaakaputken päälle oli laitettu filtti istuimeksi. Kun päästiin kotiin, kävin pyörän viereen nukkumaan, Pekkala naurahtaa.
Vaikka urheilusuoritukset ovat olleet kunnioitusta herättäviä, Pekkala painottaa, että urheilu on nimenomaan ilon lähde ja hyvän olon tuoja. Siitä ei ole tarvinnut tinkiä oikeastaan muulloin kun silloin, kun tilan kanalassa oli kaikkein kiireisimmät ajat ja silloinkin tuli hyötyliikuntaa aika lailla.
–Elämä on mennyt pääasiassa hyvin. Vastoinkäymisiä tietysti aina tulee, mutta niistä on selvitty. Liikunta on pitkän iän salaisuus, mutta saattaa perimälläkin olla merkitystä. Serkkutyttö täytti juuri 101 vuotta, Pekkala naurahtaa.