Rakennustarkastaja Pentti Urho jäi eläkkeelle – ”Aurassa oli ilo tehdä töitä”

0
Pentti Urho tykästyi Aurassa vahvaan eteenpäin menemisen meininkiin.

AURA. Pentti Urho, 66, opittiin tuntemaan Aurassa rakennustarkastajana, mikä oli miehen itsensä mukaan vain osa työnkuvaa. Hän teki myös rakennusmestarin töitä ja kehitti etenkin vesihuoltoa.

Lisäksi Urhon tehtäviin kuului osallistua Mika Joen ja sittemmin Terhi Källin varahenkilönä Turun seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-työryhmään. Sitä Urho luonnehtii näköalapaikaksi. MAL-yhteistyössä Turun kaupunkiseudun kasvavat kunnat sekä valtio sopivat kehityskohteista, joita ne tulevat toteuttamaan.

Urhon mielestä MAL-alueeseen kuuluminen on Auralle hyvin tärkeää. MAL-kattilassa kypsyy monia asioita, mutta keskeneräisistä hankkeista ei ole tapana puhua. Ennen pitkää MAL-yhteistyö siivittänee esimerkiksi lähijunaliikenteen alkamista.

Auran kannalta vielä MAL-työtäkin merkittävämmäksi seikaksi Urho esittelee kunnan ohjaksissa olevan taitavan ja tehokkaan joukkueen, joka tunnistaa paikkakunnan imun.

Urhon arvion mukaan suuri osa Auraan muuttavista ihmisistä on niin sanottuja liikkuvia työntekijöitä: he tekevät pari päivää viikosta etätöitä kotoa käsin, viettävät jonkin päivän tien päällä ja ovat ehkä pari päivää toimistolla.

Työmailla tapaa ammattilaisia

Miltä rakentaminen on näyttänyt tarkastajan näkökulmasta?

Pentti Urho tuumaa rakentamisen muuttuneen viimeisen 15 vuoden aikana tuntuvasti, etenkin omakotitalojen osalta.

Hänen mukaansa muutosta selittää rakentamisen kallistuminen. Kustannukset ovat niin suuria, etteivät yksityishenkilöt enää tartu vasaraan pelkällä fiilispohjalla. Uusi omakotitalo autotalleineen maksaa helpostikin 400 000 euroa.

Niinpä melkein kaikki työmaat pyörivät ammattilaisvoimin. Sen myötä rakennustarkastajan työstä on tullut entistä suoraviivaisempaa.

– Ongelmia ilmenee työmailla enää harvoin. Toisaalta silloin harvoin kun pulmia tulee, ne ovat varsin syviä, Urho sanoo.

Entäpä vesihuolto, millainen sen tilanne on Aurassa?

– Auralla ja Pöytyällä on yhteinen vedenottamo, joka on toiminut 40 vuotta ja toimii edelleen. Aura on rakentunut vauhdilla ja siksi suurin osa putkista on melko uusia. Putkirikkoja on ollut vähän, Urho vastaa.

Hänen työvuosinaan Auraan rakennettiin niin sanotun Turun putken varasiirtolinja, joka paransi toimintavarmuutta tuntuvasti.

Nikkarointia eläkkeellä

Pentti Urho on luottavainen, että työt sujuvat Aurassa hänen lähdettyään eläkkeelle. Joitakin projekteja mies on luvannut saatella loppuun kunnan viranhaltijoiden tukena. Jatkossa Aura ostaa rakennustarkastuspalvelun Pöytyän kunnalta – aluksi vuoden mittaisena kokeiluna.

Urho kannattaa ostomallia. Ympäristönsuojeluasioissa se on ollut monilla seuduilla arkipäivää jo pitkään.

Eläkkeellä Urho kaavailee harrastavansa pienimuotoista nikkarointia: kodin laittoa, metsänhoitoa ja polttopuiden tekoa. Kesämökilleen Sauvoon hän aikoo rakentaa talousrakennuksen.

Kuka?

Pentti Urho

Asuu Riihikoskella vaimonsa Liisan kanssa

Auran rakennustarkastajaksi 2017

Viljeli sukutilaa Riihikoskella 18 vuotta

Valmistui rakennusinsinööriksi Joensuusta 1980

Ollut rakennusalan töissä valtiolla, kunnilla sekä yrityksissä

Varusmiespalvelus Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnassa vesihuoltosuunnittelijana

Syntynyt Lopella