Tarvasjoen valopihalla ilkivaltaa: joku käy nappaamassa sähköjohdot irti

0
Tarvasjoella Kertun tuvalla sijaitseva valopiha on kohdannut yllättävää ilkivaltaa, kun joku käy kerta toisensa jälkeen sammuttamassa valot. (Kuva: Asko Virtanen)

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoella Kertun tuvalla sijaitseva valopiha on kohdannut yllättävää ilkivaltaa.

–Joku käy ottamassa kerta toisensa jälkeen sähköjohdot irti. Jotakin kovasti tuntuu valot harmittavan, kertoo Jouni Rauhala Tarvasjoen Lions clubista.

Rauhala itse kertoo käyneensä kytkemässä valot uudelleen päälle kahdeksan kertaa. Lisäksi paikalla on käynyt muitakin eli yhteensä valot on irrotettu toistakymmentä kertaa.

–Asia on harmillinen varsinkin niille, jotka tulevat kauempaa valopihaa katsomaan. Joku ottaa nähtävästi sähkön säästämisen vähän turhankin vakavasti. Valot ovat ledejä, joiden sähkönkulutus on aivan minimaallinen, Rauhala kertoo.

Tarvasjoen valopiha rakennettiin tänä vuonna toista kertaa paikallisten yhdistysten yhteisenä ponnistuksena.

–Ajateltiin, että tehdään jotakin kuntalaisten iloksi, kun rakettien ampuminen lopetettiin, Jouni Rauhala kertoo.