Perinteiseen Joulupuu-keräykseen ennättää vielä osallistua: keräys on käynnissä Auranmaalla lauantaihin 10. joulukuuta saakka.

Joulupuu-keräys järjestetään Auranmaalla nyt uusin kuvioin. Vetovastuu keräyksestä ei ole enää Auranmaan Nuorkauppakamarilla, vaan MLL Auran paikallisyhdistyksellä, joka toimii Joulupuu ry:n tukemana.

MLL Aura on puolestaan kutsunut mukaan MLL:n Pöytyän, Yläneen, Karinaisten, Oripään ja Kosken paikallisyhdistykset.

–Auranmaan Nuorkauppakamarissa olemme iloisia, että tärkeä työ saa jatkajan ja vieläpä niin, että mukana on useita paikallisia yhdistyksiä, kertoo Auranmaan Nuorkauppakamarin tiedotusvastaava Marjut Wallin.

Joulupuu on perinteinen hyväntekeväisyystempaus, jossa kerätään joululahjoja eriarvioisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille. Auranmaalla Joulupuu-keräyksellä kerätään lahjoja Auran, Pöytyän, Kosken ja Oripään kuntien lapsille ja nuorille, jotka ovat esimerkiksi lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä tai muutoin vähävaraisessa perhetilanteessa, ja joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja.

Auran, Pöytyän, Oripään ja Kosken kuntien sosiaalihuolto sekä Pöytyän seurakunta jakavat lahjat perille. Marttila ei ole mukana keräyksessä, sillä MLL Marttilan paikallisyhdistys huolehtii perinteisesti vastaavasta keräyksestä.

Joulupuu-keräyksen tämän vuoden keräyspisteinä toimivat K-Market Aurantori, S-Market Aura, Sale Kyrö, Sale Riihikoski, Sale Yläne, Sale Koski Tl sekä K-Market Orippää.

Keräykseen voivat osallistua lahjoittajina niin yksityiset henkilöt kuin organisaatiot ja muut yhteisöt. Jokainen lahjoitettu lahja tuo joulumielen jollekin sellaiselle lapselle tai nuorelle, joka ei muuten ehkä lahjoja saa. Jokainen lapsi on lahjansa ansainnut.

Ohjeet lahjoittajalle

1) Käy hakemassa keräyspisteen puusta lappu.
2) Hanki lahja.
3) Tuo lahja paketoituna paikalle ja kiinnitä sen päälle lappu, jossa lukee lahjan sisältö.

Keräykseen annetun lahjan tulee olla käyttämätön – joko uutena ostettu tai itse tehty. Keräykseen ei voi lahjoittaa käytettyjä lahjoja, rahaa tai päihteitä. Sen sijaan lahjakortteja saa mielellään antaa.

Keräyksestä voi lukea lisää osoitteesta: www.joulupuu.org
Keräykseen on mahdollista osallistua myös verkossa: www.ejoulupuu.fi