Emilia Virtaselle vegaanius toi hyvän mielen

0
Rakkaus eläimiin oli Emilia Virtaselle yksi motivaatio ryhtyä vegaaniksi. Sylissä kiinanharjakoira Bambi. Kuva: Asko Virtanen

PÖYTYÄ/Kyrö. Tammikuu on tipaton, mutta monelle myös lihaton, sillä yhä useampi kokeilee vegaanista ruokavaliota tammikuun vegaanihaasteessa.

Viime keväänä Elisenvaaran yläasteelta valmistunut ja nykyisin Novidassa opiskeleva kyröläinen Emilia Virtanen on ollut vegaani parisen vuotta.

–Päätös kypsyi pikku hiljaa. Koulun yhteiskuntaopin tunnilla puhuttiin etiikasta ja ilmastosta. Eläinten oikeudet ja luonnonsuojelu ovat olleet aina lähellä sydäntä. Silläkin oli vaikutusta, että koulussa sai parempaa ruoka kun ryhtyi vegaaniksi, Emilia Virtanen kertoo.

Aikaisemmin hän kertoo olleensa ”ihan tavallinen lihansyöjä”, jonka lempiruokiin kuului lihamakaronilaatikko ja liha oli muutenkin osa päivittäistä ruokavaliota.

–Muutoksesta tuli hyvä mieli. Toisaalta se ei tuntunut mitenkään isolta asialta, Emilia kertoo.

Kasvis- vai vegaani

Moni kasvisruokavaliota noudattava käyttää kuitenkin maitotuotteita eli ei ole vegaani. Emilialla on kuitenkin maitoallergia, joten vegaaninen ruokavalio oli luonteva valinta.

Koulussa vegaanisen ruokavalion saaminen vaati käynnin terveydenhoitajan luona.

–Käynnillä kyseltiin muun muassa ravintolisistä. Ihan perusjuttuja, Emilia kertoo.

Proteiinin saantia hän ei ole kokenut hankalaksi. Suurin osa proteiinista tulee pavuista, satunnaisesti myös proteiinipatukoista.

Ruuanlaitossa uusi elämäntapa on avannut makumaailmoja varsinkin aasialaisiin ruokiin. Falafelit ja vegenugetit ovat nykyisin lempiruokaa.

–Melkein kaikkia perinteisiäkin reseptejä voi käyttää, kunhan korvaa lihan jollakin lihankorvikkeella, Emilia muistuttaa.

Energisyyteen tai yleiseen hyvinvointiin ruokavaliomuutos ei Emilian mukaan juuri vaikuttanut.

–Uni tulee hyvin ja energiaa riittää niin kuin ennenkin. Olen kuullut, että toisilla ruokavaliomuutos on vaikuttanut paljonkin, mutta itse en sellaista huomannut, hän sanoo.

Kokeilla aina voi

Ympäristön suhtautuminen on ollut pääasiassa uteliaan myönteinen, mutta vegaaninen ruokavalio voi olla outo asia varsinkin vanhemmille ihmisille.

–Vegaaninen ruokavalio ja kasvisruokavalio sekoitetaan usein. Isovanhemmille asiaa on joutunut vähän selittämään, vaikka he tekevät kyllä parhaansa. Silti voi käydä niin, että kun menee kylään on leivottu vegaaninen kakku, missä on kananmunaa, Emilia Virtanen havainnollistaa.

Se, kuinka tiukasti kukakin noudattaa vegaanista elämäntapaa, vaihtelee. Emilia Virtanen käyttää edelleen villavaatteita, mutta nahkaa harvemmin.

Emilia Virtasen mukaan vegaaninen ruokavalio on asia, joka sopii toisille, toisille ei.

–Jos kuukauden verran kokeilee, siinä ajassa varmasti selviää, onko se oma juttu. Ei siinä ainakaan mitään menetä, jos kokeilee, hän sanoo.

 

Fakta

-Vegaaniksi ryhtymisen syy voi olla eettinen, ekologinen tai terveydellinen.
-Fennovegaani pyrkii kuluttamaan vain lähialueella tuotettuja tuotteita.
-Proteiinia vegaani saa muun muassa palkokasveista, täysjyväviljasta, pähkinöistä ja siemenistä.
-Tammikuun vegaanihaasteessa pyritään saamaan ihmisiä kokeilemaan vegaanista elämäntapaa.
-Semivegetaristi ei käytä ruokavaliossaan punaista lihaa, mutta ruokavalioon sisältyy kasvikunnan tuotteiden lisäksi siipikarjaa, kalaa ja kananmunaa.
-Pescovegetaristi on jättänyt ruokavaliostaan pois myös siipikarjan.
-Lakto-ovo-vegetaristin ruokavalioon kuuluvat kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotuotteet ja kananmuna.
-Laktovegetaristi käyttää eläinperäisistä elintarvikkeista vain maitotaloustuotteita.
-Vegaani ei käytä ruokavaliossaan mitään eläinperäistä, ei myöskään esimerkiksi hunajaa tai eläinperäisiä lisäaineita. Usein vegaanin pyrkimys välttää eläinperäisiä tuotteita ulottuu myös vaatetukseen ja palvelujen käyttöön.
-Fleksaaja suosii ruokavaliossaan kasvispainotteisuutta ja esimerkiksi pitää kasvisruokapäiviä, mutta ruokavalio ei ole varsinainen kasvissyönnin tyyppi.
-Raakaruokailija syö ainoastaan kypsentämätöntä kasvisruokaa, joka on tyypillisesti lämmitetty korkeintaan 40 celsiusasteeseen.

Faktan lähde: Duodecim terveyskirjasto ja vegaaniliitto