Marja Jallista vuoden ohjaaja – Jalli luotsaa Kööriä, jota ei ole koskaan perustettu

0
Marja Jallin pianonsoitolla oli tärkeä osa Köörin synnyssä. Pianoa hän soittaa edelleen. (Kuva: Asko Virtanen)

KOSKI. Suomen nuorisoseurojen liitto on valinnut vuoden ohjaajaksi Marja Jallin, joka on toiminut Kööri-lauluyhtyeen vetäjänä koko sen olemassalon ajan eli 30 vuotta.

–Valinta tuntuu hienolta, varsinkin kun se on osunut aika harvoin kuorolle. Miksikään johtajaksi en ole kyllä itseäni koskaan tuntenut, pikemminkin ohjaajaksi, Jalli kertoo.

Vaikka Kööri on ollut kasassa kolmekymmentä vuotta, sitä ei ole koskaan perustettu.

–Kööri vain muodostui. Kaikki lähti siitä, kun Nuorisoseuralla oli vuonna 1993 näytelmä, johon tarvittiin lauluporukka. Joku keksi, että Heikki Jallin vaimo osaa soittaa pianoa ja siitä se lähti, Marja Jalli kertoo.

Näytelmän Köörissä oli kymmenkunta laulajaa. Maksimissaan laulajia on ollut kuusitoista. Nykyisin jäseniä on yhdeksän, joista kaksi on Jallin lisäksi ollut mukana aivan alusta saakka.

Tärkeät sanat

–Ohjelmisto on tietysti muuttunut sitä mukaa, kun meille on tullut lisää ikää. Suomalainen kansanmusiikkipohjainen musiikki on aina ollut isossa roolissa. Nuorena tyttö-poika-jutut sopivat kuorolle hyvin, mutta nyt tekstejä katsotaan vähän toisella silmällä. Kotimaisuus on ollut musiikkivalinnoissa tärkeä arvo, vaikka on siitäkin välillä vähän lipsuttu, Jalli kertoo.

Suhtautuminen esiintymisiin on sekin muuttunut vuosien myötä.

–Alussa oli tärkeää, että päästiin esille ja esiintymään. Nykyisin yhdessä tekeminen ja se, että näkee kuorokavereita jokaviikkoisissa harjoituksissa, on tärkeämpää. Mukavuudenhalukin on lisääntynyt, joten ei sitä kovin mielellään lähde yli yön kestäville esiintymismatkoille, Jalli naurahtaa.

Yhdessä tekemisen tärkeys

Esiintymiset ovat kuitenkin edelleen tärkeitä, jotta säilyy motivaatio harjoitella. Nykyisin esiintymisiä on 5–6 kertaa vuodessa. Köörille on ominaista tekeminen yhdessä muiden kanssa, omia konsertteja on vähemmän.

Parhaillaan Kööri harjoittelee 30-vuotiskonserttiohjelmaansa tuttujen ja vähän uusienkin laulujen äärellä. Yhteistyössä muiden musiikinharrastajien ja tanssijoiden kanssa pidettävä konsertti järjestetään Nuortentuvalla vapun päivänä.

–Maalaisjärjellä ja tunteella eteneminen on tärkeä osa Kööriä, Jalli sanoo.

Kuorolaululla on Koskella vahvat perinteet. Parhaimmillaan kunnassa on ollut toistakymmentä kuoroa tai lauluyhtyettä, nykyisinkin puolentusinaa.

–Koskihan on hyvin kulttuurimyönteinen kunta ja koulussa musiikin rooli on aina ollut vahva. Tietysti on niinkin, että kun kunnassa on vahva kuorolaulun perinne, uusien kuorojen muodostuminen on helpompaa. Kuorolaulu on myös sillä tavalla hyvä laji, että siinä tarvitaan vain ihminen, ääni ja yhdessä tekemistä. Kuorossa jokaisella on merkitys, Jalli miettii.