Poliitikot Cheekin jalanjäljillä

0

Nyt jo keikkailun lopettanut rap-artisti Cheek on kertonut avoimesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään. Hän kuvaa sen kanssa elämistä osuvasti Keinu-nimisessä biisissään: ”Hän, joka keinussa jumalten keinuu / Välillä taivaan ja helvetin heiluu / Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu / Kun keinuu / Hän, joka selässä ristinsä kantaa/Kohtalon haltuun itsensä antaa / Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu.”

Kaksisuuntainen mielialahäiriö vie kantajansa äärimmäisyydestä toiseen, euforiasta alhoihin. Kultaisesta keskitiestä pääsee nauttimaan harvemmin.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö näyttää huolestuttavasti olevan tulossa myös suomalaiseen politiikkaan. Ruotsissa se on ollut valtavirtaa jo pitkään, sitä sanotaan naapurissa blokkipolitiikaksi. Puolueet jakautuvat kahteen blokkiin, jotka ovat vuorotellen vallassa. Toinen painaa keinulaudan vasemmalle, toinen oikealle. Yleensä aloittava hallitus purkaa ensi töikseen edellisen tekemiset. Tai sitten käy niin kuin ison veden takana, missä ei saada oikein mitään päätetyksi, kun sopua ei löydy mistään muusta kuin uusien Nato-jäsenten hyväksymisestä.

Kevään eduskuntavaalit ovat ovella ja varsinkin suhtautumisessa valtion velkaan on näkyvissä blokkiutumista. Kokoomus on velasta kauhuissaan ja säästäisi lähes kaikesta. Demarit eivät ole löytäneet säästökohteita oikeastaan lainkaan, joten ei sitten säästetä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan kuppilan kulmapöydän ekonomisti arvatakseen, että järkevin tie kulkee jossain siinä välissä.

Yhteiskunnassa on jo pitkään ollut vallalla kehitys, joka suosii äärimmäisiä mielipiteitä. Oma mielipide on ehdottomasti oikea, toisen mielipide väärä eikä keskustelulle saati kompromisseille ole tilaa.

Puolueiden välillä on todellakin eroja. Demarit ajavat niin vasemmalla että ovat kohta vastaantulijan kaistalla ja Andersson voi vain seurata katseella, miten solisaliratti tsompailee Vasemmistoliitosta vasemmalta ohi. Kokoomus alkaa taas olla niin oikealla että kohta renkaat putoavat pientareelta. Vähän ikävä alkaa olla niitä aikoja, kun valiteltiin sitä, ettei puolueita erota toisistaan.

Yhteiskunnan pitkäjänteinen kehittäminen vaatisi jo edesmenneen raittiusmiehen Virolaisen Jussin sanojen muistamista, joiden mukaan politiikassa pitää ottaa vain pistevoittoja, ei koskaan selkävoittoja. Siinä kun tuppaa käymään niin, että jos niskan päällä olija vetää toisen aatteet kölin alta, seuraavaksi ovat omat aatteet uppeluksissa.

päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi