Auranmaan väkiluku laskussa – vain Oripää piti pintansa

0

AURANMAA. Väki on vähentynyt Auranmaan kunnissa alkuvuodesta yhteensä 55 henkilöllä. Auranmaalaisia on nyt 17 598.

Eniten väki väheni alkuvuodesta Pöytyällä, jossa väkiluku hupeni 17 hengellä. Pöytyäläisiä on nyt 8 143.

Oripään väkiluku sen sijaan on pysynyt tismalleen ennallaan. Oripääläisiä on edelleen 1 319.

Auran väkiluku oli helmikuun lopussa 3 953 (-16), Kosken 2 220 (-6) ja Marttilan 1 963 (-16) ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Naapurikunnista Lieto yllättää lukemillaan, sillä jatkuvaa kasvua potenut Lieto on yllättäen kutistunut. Lietolaisia on nyt 20 496 (-17). Väki väheni myös Loimaalla. Loimaalaisia on parhaillaan 15 373 (-33).

Varsinais-Suomen kunnista vain Turku, Raisio, Naantali, Kaarina, Mynämäki, Vehmaa ja Taivassalo ovat kasvaneet alkuvuodesta.

Eniten väki on puolestaan vähentynyt alkuvuoden aikana Loimaalta ja Kemiönsaaresta, joissa molemmissa väkiluku pieneni 33 hengellä.