Eduskuntavaaliehdokkaat pääsivät Koskella napakkaan tenttiin

0
Demareiden Janne Laulumaa, perussuomalaisten Mikko Lundén, kokoomuksen Janika Takatalo, keskustan Mikko Vuolle, vihreiden Sofia Virta sekä kristillisten Katriina Hiippavuori olivat tentattavina Kosken lukion ja yläasteen järjestämässä eduskuntavaaliehdokkaiden tentissä. (Kuva: Asko Virtanen).

KOSKI. Kosken yläasteella ja lukiossa kuultiin tiistaina mielenkiintoista poliittista debattia, kun kuusi eduskuntavaaliehdokasta saapui koululaisten tentattaviksi. Niilo Koskisen ja I lona Laineen napakasti vetämässä vaalipaneelissa ehdittiin käsitellä laaja joukko ajankohtaisia aiheita.

Ehkä mielenkiintoisin osuus oli kaksintaistelut.

Vihreiden Sofia Virta ja perussuomalaisten Mikko Lundén väittelivät maahanmuutosta. Yhteistä säveltä ei odotetusti löytynyt.

–Vastustan sellaista maahanmuuttoa, joka on kulttuurisesti tai taloudellisesti haitallista. Euroopassa on paljon työvoimaa ja Suomen työttömissäkin on iso reservi, Lundén painotti.

–Pitää muistaa, että maahanmuuttajia on monenlaisia. Työttömien avulla työvoiman tarvetta ei pystytä tyydyttämään eikä Euroopasta ole riittävästi tulijoita. Haluaisin tietää, miten perussuomalaiset ratkaisevat työvoimapulan ilman maahanmuuttoa, Virta tivasi.

Pahoinvoinnista voi leikata

Demareiden Janne Laulumaa ja kristillisten Katriina Hiippavuori väittelivät verotuksesta.

–Peruspalveluista ei voi leikata, joten verojakaan ei voi alentaa. Haluaisin tietää, mistä veronalennuksia ajavat ottavat rahat hyvinvointipalveluihin, Laulumaa kysyi.

–Työn verotusta on kevennettävä ja haittaveroja nostettava. On leikattava pahoinvoinnista. Esimerkiksi päihdehuoltoa uudistamalla olisi mahdollista saada paljon säästöjä, kun päihteiden aiheuttamaa pahoinvointia saadaan vähennettyä, Hiippavuori vastasi.

Keskustan Mikko Vuolle ja kokoomuksen Janika Takatalo väittelivät kasvisruuasta.

–Sanon ehdottoman ein pakollisille kasvisruokapäiville. Liha kuuluu myös koulujen ruokapöytään, mutta rinnalla voi toki olla kasvisruokaa, Vuolle painotti.

–Kasvisruoka on mennyt paljon eteen päin. Liha on kallista ja samalla rahalla saisi parempaa kasvisruokaa, Takatalo painotti.

Molemmat olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kasvisruuan pariin on kannustettava vapaaehtoisuuden kautta.

Pakolla kouluun

Ehdokkaille esitetyissä kysymyksissä oli monia nuorten elämää koskevia ajankohtaisia aiheita. Juuri toteutettu oppivelvollisuusiän nosto jakoi mielipiteitä.

–Mikko Lundén ja Katriina Hiippavuori olivat molemmat sitä mieltä, ettei kelkasta putoavien ongelmaa ratkaista pakolla.

Vihreiden Sofia Virta muistutti, että asialla on toinenkin puoli.

–Pakko ei ratkaise ongelmaa, mutta oppivelvollisuusiän nosto tuo kunnille velvoitteen valvoa paremmin, missä nuoret ovat, Virta sanoi.

Kysymys siitä, pitäisikö koulun alkaa vasta kymmeneltä, osoitti että asioilla on kaksi puolta.

–Nuoret tarvitsevat paljon unta, joten siinä mielessä voisi olla hyvä, että koulu alkaisi myöhemmin, Janika Takatalo muistutti.

–Ei ole realistista, sillä silloin koulupäivä pitenisi toisesta päästä, Sofia Virta muistutti.

Kun yleisöltä kysyttiin, kuinka moni haluaisi tulla myöhemmin kouluun, jos koulupäivä pitenisi saman verran toisesta päästä, idea ei saanut kannatusta.

Också på svenska

Ruotsin opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi ei sekään ole niin yksinkertainen asia.

–Ehdottomasti vapaaehtoiseksi, en kannata pakkoja, Mikko Lundén sanoi.

–Olin koululaisena vielä itsekin tuota mieltä, mutta nyt kun olen pankissa töissä, olen nähnyt miten tärkeää on, että osaa edes jonkun verran ruotsia, Mikko Vuolle sanoi.

Kysymys siitä, onko EU:sta enemmän haittaa kuin hyötyä, jakoi sekin mielipiteitä.

–EU:sta on Suomelle taloudellisesti ja muutenkin ehdottomasti enemmän hyötyä, Janne Laulumaa näki.

–Ei ole paljon järkeä siinä, että Suomesta menee rahaa Välimeren maihin, Mikko Lundén valitteli.

–On väärin, että Suomi maksaa muiden maiden virheistä. Suomen pitäisi pitää paremmin puoliaan EU:ssa, Katriina Hiippavuori sanoi.


Kommentti: Asiat riitelivät

Fraasi siitä, että asiat riitelevät, eivät ihmiset, pitää valitettavan harvoin paikkaansa nykyisessä poliittisessa keskustelussa. Kosken lukion vaalipaneelissa näin kuitenkin oli. Mielipide-erot olivat suuria, mutta tunnelma silti toista kunnioittava. Suurimmat sympatiapisteet keräsivät ainakin allekirjoittaneelta perussuomalaisten Mikko Lundén ja vihreiden Sofia Virta, jotka tunnustivat olevan politiikassa eri mieltä lähes kaikesta, mutta silti eduskunnassa hyviä kavereita. Aidossa ilmastonmuutoksen vastaisessa hengessä poliittisia ääripäitä edustava kaksikko kertoi jopa mahtuvansa samaan autoon matkalla eduskunnasta kotiin Varsinais-Suomeen, sillä molemmat ovat istuvia kansanedustajia.
Asko Virtanen