Politiikka kiinnostaa nuoria

0

Nuorten kiinnostus politiikkaan on kasvussa. Kolme neljästä nuoresta aikoo äänestää tulevissa vaaleissa vähintään todennäköisesti. Edellisissä eduskuntavaaleissa 18–24-vuotiaista äänesti 55 prosenttia ja sitä edellisissä 47 prosenttia, joten suunta on oikea.

Nuorten kiinnostus äänestämiseen on erinomainen asia. Nyt tehtävät poliittiset päätökset vaikuttavat vielä vuosikymmentenkin päästä. Mitä nuorempi äänestäjä, sitä pidempään nyt tehtävät poliittiset päätökset vaikuttavat omaan elämään. Nuorten kannattaa muistaa sekin, että poliitikot ajavat pontevimmin niiden väestöryhmien asiaa, jotka käyvät ahkerimmin uurnilla.

Politiikan kiinnostusta lisää se, että suuri osa nuorista on entistä valveutuneempia. Osansa on silläkin, että eturivin poliitikkojen keskuudessa on tapahtunut sukupolvenvaihdos. Sanna Marinin tapainen pääministeri kiinnostaa nuoria enemmän kuin Paavo Lipposen tapainen.

Nuorten äänestysintoa lisää, jos valittavana on suhteellisen nuoria ehdokkaita. Ehdokasasettelussa olisi parannettavaa, sillä alle 30-vuotiaita ehdokkaita on vähemmän kuin mitä heidän osuutensa on väestöstä.

Yksi erinomainen tapa lisätä nuorten kiinnostusta politiikkaan on kouluissa järjestettävät vaalipaneelit. Osa lukiolaisista saa jo itsekin äänestää ja yläaste-ikäisenkin kiinnostus politiikkaan varmasti lisääntyy, jos pääsee seuraamaan kiinnostava vaalipaneelia.