Piha-Aura laittaa pihat kuntoon – Pihoille halutaan nyt tuija-aitoja ja helppohoitoisuutta

0
Kevät on Piha-Auran Kari Lehtilälle havu- ja pensasaitojen leikkuiden sesonkiaikaa. Töitä piharakennusta ja pihanhoitoa monipuolisesti tekevälle yritykselle riittää ympäri vuoden.

AURA. Kevät on parasta aikaa leikata havu- ja pensasaidat sekä puut ja pensaat edustaviksi. Jos tehtävään ei itseltä löydy taitoa tai välineitä, Auranmaalla muiden muassa Piha-Aura tekee piharakentamista istutuksista kivetyksiin, pihanhoitoa ja ylläpitoa kuten aitojen leikkuuta sekä kiinteistöhuoltoa.

Piha-Auran Kari Lehtilä on havainnut, että viime vuosina raja-aidaksi on laitettu paljon tuijaa.

–Korona teki sen, että pihoihin satsattiin, Lehtilä veikkaa tuijan suosion kasvun syyksi, mutta pitää tuijan suosiota osittain myös muoti-ilmiönä.

Esimerkiksi kuuseen verrattuna tuija on Lehtilän mukaan nopeakasvuisempi. Tuijalla saakin nopeammin valmiin näköistä aikaiseksi. Muutamina ensimmäisinä vuosinaan tuija vaatii keväällä suojaamista, mutta muutoin Lehtilä pitää kuusiaitaa hieman tuija-aitaa työläämpänä. Aitaa istuttaessa Lehtilä suosittelee tuijille noin 60 sentin ja kuusille noin 50–60 sentin taimiväliä.

Pihasuunnittelussa Lehtilä neuvoo huomioimaan ilmansuunnat ja pihan valoisuuden. Kasvit kannattaa valita sen mukaan, miten ne viihtyvät aurinkoisessa, puolivarjoisessa tai varjoisessa paikassa. Myös pihan tuulisuus kannattaa Lehtilän mukaan ottaa huomioon.

KEVÄÄN hiukan vielä edetessä, tai syksyllä, kun ilmassa on kosteutta, on hyvä hetki istuttaa nurmikkoa. Nurmikko on Lehtilän mukaan edelleen pihoilla suosittu, sen sijaan kuntta ei tällä alueella ole noussut piharakentamisessa erityiseen suosioon. Niin nurmikon kuin muun pihan kukoistuksen varmistamiseksi Lehtilä muistuttaa kevät- ja syyslannoituksen ja kalkituksen merkityksestä.

Kaikkinensa piharakentamisessa on Lehtilän mukaan ollut nyt trendinä helppohoitoisuus.

–Tietysti, jos oikein helppohoitoisen haluaa, kannattaa laittaa asvalttia tai kivetystä, hän toteaa.

Kaikki kasvit vaativatkin jossain määrin hoitoa. Lehtilän mukaan vähimmällä pääsee, kun istuttaa pensaita, jotka vaativat leikkuuta korkeintaan 5–10 vuoden välein. Esimerkkeinä helppohoitoisista kasveista hän mainitsee vuorimännyn ja syreenin.

–Syreeni tosin on hidaskasvuinen.

Lehtilä on pyörittänyt yritystään 11 vuotta. Töitä on riittänyt ympäri vuoden, kun palveluihin sisältyy myös salaojitukset ja talvikunnossapito. Konehommia Lehtilä tekee yhdessä poikansa kanssa. Yritys on viime ajat työllistänyt yhden ulkopuolisenkin työntekijän, kun yritykselle on rakennettu toimitiloja.


Piharakentamisen top 5

* Tuija-aidat
* Kivimuurit
* Pyöreät muodot
* Helppohoitoisuus
* Terassit