Kysely, johon kannattaa vastata

0

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on pistänyt pystyyn kyselyn, jolla kartoitetaan alueen asukkaiden näkemyksiä palveluista aina vuodeosastoista digitaalisiin palveluihin (s.4). Kyselyn tuloksia hyödynnetään syksyllä alkavassa palvelustrategian laadinnassa. Sen jälkeen Varha alkaa käsitellä palveluverkon laajuutta.

Auranmaan kunnissa omien terveysasemien kohtaloa jännitetään jo kylmä hiki otsalla. Omien kotikuntien terveysasemien toivotaan säilyvän, mutta mahtaako tulevaisuus olla kaikille ruusuinen.

Naapurimaakunnasta kuuluu kummia. Loimaan Lehden uutisen (9.5.) mukaan Ypäjän kunnanvaltuutetut ovat jättäneet hyvinvointialueelle vetoomuksen terveysaseman palvelujen jatkumisen puolesta. Ypäjä kuuluu Kanta-Hämeen hyvinvointialueeseen, jonka pelätään julkisuuteen vuotaneen materiaalin perusteella vähentävän terveysasemien määrää nykyisestä 18:sta kymmeneen. Kyseessä saattoivat kuitenkin olla alustavaakin alustavammat kaavailut, mutta ne säikäyttivät silti.

Varsinais-Suomessa ei olla suunnitelmissa yhtä pitkällä. Ja toivottavasti vastaavanlaisiin ajatuksiin ei täällä päädytäkään, sillä onhan Ypäjän asukasluku (2 231) esimerkiksi suurempi kuin Oripään, Marttilan tai Kosken.

Palvelustrategiakysely on nyt auki ja siihen voi vastata 22.5. saakka. Verkossa toteutettavassa kyselyssä udellaan useammassa kohdassa digitaalisista palveluista, ja vastaamaan pääsevät ne, jotka pystyvät ja osaavat digitaalisia palveluita käyttää. Ikäihminen, joka ei digitaalisia palveluita käytä eikä halua käyttää, ei myöskään kyselyyn vastaa, jolleivät nuoremmat tai näppärämmät heitä siinä auta. Mukavaa olisi, jos autettaisiin.