Viikonloppuna juhlittiin uusia ylioppilaita ja monia muitakin koulutiensä päättäviä. Juhlaan on syytäkin, sillä koulutus on sekä yksilön että koko kansakunnan kannalta keskeinen menestystekijä. Ei ihme, että sen on todettu olevan erityissuojeluksessa, vaikka säästöjä haetaankin nyt julkisesta taloudesta poikkeuksellisen ponnekkaasti.
Suomessa on tavoiteltu korkeasti koulutettujen määrän kasvua. Tärkeintä on kuitenkin se, että jokaiselle löytyy juuri hänelle sopiva koulutus. Korkeakoulutus ei sovi kaikille niin kuin ei ammattikoulutuskaan.
Koulutus on monenlaisten haasteiden edessä. Poliitikkojen ja virkamiesten pöydillä on tehty virheitä, jotka ovat lisänneet yhteiskunnan kehityksestä kumpuilevia ongelmia. Kun virheitä syntyy, ne pitää tunnustaa ja korjata. Näin on tapahtumassa muun muassa sen suhteen, että eri aineiden painotusta tullaan yliopistojen pääsykoevalinnoissa muuttamaan järkevämpään suuntaan.
Yrityselämä on jo pitkään kritisoinut ammatillista koulutusta siitä, ettei se vastaa työelämän tarpeita. Myös tätä kritiikkiä on syytä kuunnella herkällä korvalla. Sitäkin on syytä pohtia, ovatko koulutusten pituudet aina oikeassa suhteessa työtehtäviin.
Koulutuksen haasteisiin perehtyessä syntyy helposti kuva, että suunnitelmia ja päätöksiä tehdään liian kaukana virkamiesten pöydillä eikä opettajia kuunnella riittävästi. Tämä on korjattava, sillä kelläpä voisi olla parempi käsitys siitä, miten koulumaailmaa pitää kehittää kuin opettajilla.