Lauantaina kannattaa käydä kylässä

0

Avoimet kylät -päivä kutsuu huomenna kyläilemään kylissä. Varsinkin Pöytyän kylät ovat tänä vuonna mukana tapahtumassa ilahduttavalla innolla. Päivässä on mukana myös Pöytyää pyöräillen -tapahtuma. Sisukkain voi pyöräillä vaikka Heinijoelta Heikinsuolle, ja todeta, kuinka suuri ja monimuotoinen kunta on.

Avoimet kylät -päivää koordinoivan Varsinais-Suomen kylät ry:n mukaan päivän tavoitteena on lisätä kylämatkailua, tuoda parrasvaloihin kylien monipuolista toimintaa ja kosiskella samalla uusia asukkaita. Kannatettavia tavoitteita jokainen.

Samanaikaisesti kylätapahtuman kanssa Pöytyän museot ja teatterit aloittelevat kesäkauttaan: Yläneen kotiseutumuseoon pääse jo, Pöytyän teatterin ensi-ilta on tänään, Pöytyän Museopappila avautuu sunnuntaina ja Himolan teatterin katsomoon istahdetaan parin viikon päästä. Niin kylätapahtumia, kesäteatteria kuin museoitakin yhdistää se, että niiden kaikkien taustalta löytyy yhdistykset.

Niin Pöytyän kuin naapurikuntien kesä olisi hyvin erilainen ilman vapaaehtoisin ja viitseliäin voimin toimivia yhdistyksiä. Yhdistykset eivät kuitenkaan tarjoa pelkästään viihdykettä ja kulttuuria yleisölle, vaan myös mielekkään harrastuksen ja yhteisön jäsenilleen. Pöytyän ja Yläneen kotiseutuyhdistyksillä on myös tärkeä kulttuurihistoriaa ja rakennusperintöä vaaliva tehtävä.

Huomenna kannattaakin ostaa virvokkeita Heikinsuon uudelta kesäkioskilta, poiketa Paimenenmäessä keittolounaalla, pulahtaa Kyrön maauimalaan uiskentelemaan ja herkutella Haverin lettukahvilassa. Se on paras tapa turvata, että tätä kaikkea on jatkossakin tarjolla.