Pöytyä katkaisi Laitilan voittoputken

0
Tuuletus paikallaan. Pöytyän Urheilijat aiheutti keskiviikkoiltana Laitilan Jyskeelle kauden ensimmäisen tappion. Kuva: Vilja Ahola

LaJy–PöU 1–2 (2–1, 4–9, 0–0, 2–3)
Naisten Ykköspesiksessä nähtiin keskiviikkona kärkikamppailu, kun etelälohkossa toisena oleva Pöytyän Urheilijat kohtasi vieraskentällä lohkoa ilman tappioita johtaneen Laitilan Jyskeen.

Runsaslukuinen yleisö sai todistaa tasaista taistelua pitkän kaavan mukaan, kun ratkaisu nähtiin vasta kotiutuslyöntikisan jatkokierroksilla. Pöytyä oli lopulta tiukassa paikassa sitkeämpi ja väänsi voiton itselleen jaksoin 1–2 (2-1, 4–9, 0–0, 2–3) ja aiheutti Laitilalle kauden ensimmäisen tappion. Keskiviikon pelin jälkeen Laitilan etumatka lohkon kärjessä on viisi pistettä. Pöytyän pelinjohtaja Aleksi Mäkelä oli tyytyväinen joukkueen tasonnostosta alun jälkeen.

–Meillä oli selkeänä teemana lähteä voittamaan tappiotonta Laitilaa. Tietysti valmistautuminen oli hankalaa, kun heidän kokoonpanonsa eli hirveästi ennen ottelua, mutta olimme riittävän hyviä. Ensimmäisellä jaksolla meiltä kaikin puolin todella heikko esitys, mutta pystyimme parantamaan siitä ja voittamaan, niin se oli tänään tärkein asia. Tämä antaa totta kai itseluottamusta joukkueelle, Mäkelä sanaili.

Avausjakso oli molemmilta joukkueilta sisäpelissä vaisumpaa tekemistä, onnistumiset sekä tilanteet olivat tiukassa. Pöytyän punavalkoiset avasivat juoksutilinsä ensimmäisessä vuoroparissa kakkoskärkensä voimin, kun Minttu Salmen lyönti upposi kolmoskopparin eteen ja Viivi Seppälä porhalsi juoksun kotiin. Vierailijoiden ulkopeli pystyi pitämään Laitilan tilanteenrakentelun kurissa. Jyske hyödynsi omat vähäiset kotiutustilaisuutensa tehokkaasti, ensin toisessa vuoroparissa nähtiin tasoitus 1–1:een, kun lyönti pomppi polttolinjassa räpylöissä. Pöytyällä oli omat saumansa siirtyä takaisin johtoon, mutta tulosta ei tullut. Laitila kaappasi johdon itselleen kolmannessa vuoroparissa, kun lyönti sujahti koppareiden eteen. Pöytyä lähti päätösvuorossa hakemaan vielä tasoitusta, mutta jahti jäi pahasti piippuun ja jaksovoitto meni kotijoukkueelle.

Jaksotauon jälkeen tilanteita ja juoksuja alkoi Laitilan avaralla kentällä syntyä nopeaan tahtiin, ensin kotijoukkue siirtyi 1–0-johtoon kakkospuolen läpilyönnillä. Pöytyän punavalkoiset saivat avausvuoroonsa räjähtävän startin moukaroimalla kuusi juoksua tulostaululle ja repivät ratkaisevasti eroa Laitilaan. Vuoron huippuhetkiä olivat kaksi kunnaria. Heti kärkeen Emilia Helminen tykitti pallon kolmospuolelta maisemiin ja kiersi kentän. Seuraava kunnari kera kahden tavallisen juoksun näki päivänvalon, kun Maria Sveholmin luja kiskaisu puhkaisi kakkosrajan ja pallo katosi syvälle metsikköön. Tämän jälkeen Laitila hivuttautui aina omilla vuoroillaan hieman lähemmäs, mutta Pöytyä piti piristyneellä sisäpelillään kuitenkin eron vakiona ja nappasi jaksovoiton nimiinsä.

Supervuoropari oli ulkopelien juhlaa, kumpikaan joukkue ei saanut rakennettua edes kolmostilannetta ja ratkaisu venyi kotiutuslyöntikilpailuun, Pöytyä starttasi sen lyöntivuorolla. Joukkueen kolme ensimmäistä paria eivät onnistuneet tekemään juoksua, mutta neljäs tuotti tulosta Elli Timosen kolmospuolen lyönnin kotiutettua Sanni Männistön. Heti perään Pöytyä siirtyi 0–2-johtoon, kun parivaljakko Venla Ahola–Viivi Seppälä onnistui. Jyskeen vastaus oli nopea ja kolmen parin jälkeen puntit olivat jo tasan 2–2, Pöytyän ulkokenttä taisteli sitkeästi ja pystyi nollaamaan kotijoukkueen kahden viimeisen parin aikeet. Kolmen parin jatkokierroksella Pöytyä onnistui iskemään viimeisellä parillaan juoksun, kun Timosen lyönti siivitti ulkokentän avustuksella Siiri Riitamaan kotiin.

Tasoittavalla Pöytyän puolustus oli raudanluja, eikä se jättänyt kotijoukkueelle mahdollisuuksia. Näin Pöytyä pääsi juhlimaan kahden pisteen voittoa, joukkueen parhaina palkittiin Emilia Helminen ja Maria Sveholm.
Jere Hellsten

Pöytyän seuraava ottelu on ohjelmassa sunnuntaina 2.7. kello 15. Tuolloin Kumilaan vieraaksi saapuu Ylivieskan Kuula.